Syysikävää

Vaikka aurinkoisen kauniita syyspäiviä on mahtunut viimeisiin viikkoihin niin useita, etten edes pian muista mitä syyssateet ovat, kuuluu mielestäni syksyyn jotenkin haikeus. Muuttolinnut lähtevät ja..no kyllä tiedät..kesä loppuu, luonto käy levolle jne.jne.

Syksyn ja talven kestävä ikäväni mökille alkaa nostaa päätään. Vaikka olenkin lasten kanssa menossa mökille käymään vielä tulevana viikonloppuna, ei se ole sama asia kuin kesäinen mökki. Ja tiedän, että kun sitten sunnuntaina starttaamme mökin pihasta kotiin, tulee itku etu- ja takapenkillä.

Onneksi mökki on tähän asti aina odottanut meitä seuraavana kesänä ja aina vain yhtä ihanana kuin ennenkin. Yllä suosikkikuvani viime kesältä mökiltä. <3

Pala piirakkaa

Ihana ja hirvittävän rakas ystäväni tuli iltateelle. Jääkaapissa oli karviaisia, joiden tiesin olevan ystäväni lempiherkkua. Jääkaapissa oli myös kesäkurpitsaa (parhaimmillaan sitä oli jääkaapissa noin viisi kiloa!) ja kesäkurpitsa on taas yksi omista suosikeistani. Näin syntyi siis kaksi varsin maukkaaksi todettua piirakkaa, tosin molempia pitää tehdä uusiksi jo siksi, että pientä hienosäätöä kyllä kaipasivat rakenteen osalta.

Kesäkurpitsa-fetapiirakka

pohja:

100g voita

1 muna

220g vehnäjauhoja

suolaa

1dl juustoraastetta

täyte:

1 jumalaton kesäkurpitsa tai puolitoista normaalia 

sipulia (laitoin 4 kesäsipulia, jotka olivat suht pieniä)

valkosipulia (laitoin 3 aika pientä kynttä)

2 dl ruokakermaa

2 munaa

125g smetanaa

n.100g fetaa

tuoretta oreganoa

mustapippuria

suolaa

Sekoita kaikki pohja-aineet keskenään ja painele vuokaan. Raasta kesäkurpitsa (voi itkettää siivilässä jos haluaa) ja pilko sipuli sekä valkosipuli. Kuullota kaikki pannulla öljyssä. Jos et ole itkettänyt kesäkurpitsaa, anna muhia niin pitkään, että nestettä haihtuu runsaasti. 

Sekoita loput aineista sekaisin (murusta feta). Kun kesäkurpitsa-sipulihässäkkä on vähän jäähtynyt, sekoita se muiden aineiden joukkoon (tätä en tehnyt - oletin että olisivat menneet sekaisin...eivät menneet vaan olivat kerroksittain). Kaada pohjan päälle.

Paista 200 asteessa noin 30 min.

Karviais-marenkipiirakka

pohja:

150g voita

1 dl sokeria

1 muna

2,5 dl vehnäjauhoja

1dl kaurahiutaleita

täyte:

karviaisia+

sokeria (itse käytin hillosokeria)+

perunajauhoja (ensi kerralla käytän Maizenaa)

=sen verran että vuoka melkein täyttyy (sopiva suhde on 1dl marjoja, 0,33dl sokeria ja 1 rkl perunajauhoja)

marenki:

sopiva määrä marenkia suhteessa 1 valkuainen:50g sokeria (tein nyt kahden valkuaisen marengin, mutta seuraavalla kerralla laitan marenkia vähän enemmän)

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna. Lisää kuivat aineet. Painele taikina vuokaan. Sekoita täyteaineet ja täytä vuoka melkein täyteen. Paista 175 asteessa noin 30 min. Tee marenkivaahto valmiiksi ja pursota tai sivele piirakan päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Kauniit värit karviaspiirakassa kyllä on, vaikka leikkaamisen jälkeen se näyttikin teurastetulta

PS. Kiitos rakas ystävä kauniista liljasta..parempi onni ollut sen kanssa kuin sen hortensian..ts. ilahduttaa edelleen!

Gdansk - kesä 2014

Puhelimen kätköistä löytyi kuvia kesäisestä matkastani Gdanskiin. Matka oli hauska, vaikka ennen lähtöä koettiinkin dramaattisia käänteitä (no ei ehkä mitään super jännää, mutta kyllä vähän syke nousi muutamaan otteeseen).

Matka oli nimittäin syntympäivälahja ystävälleni, joka vietti syntymäpäiväänsä joulun tienoilla. Matka-aikaa sumplittiin pitkin kevättä ja huhtikuussa löytyi sopivat lennot. Tottahan siinä nimittäin kävi niin, että ystävälleni sopiva viikko kesäkuussa oli juuri se ainoa viikko jolloin meillä oli ohjelmaa (Haapsalun matka) ja sitten heinäkuussa lennot lähtivät Turun sijasta Helsingistä. No, löysimme sopivat lennot, jotka tosin palauttaisivat meidät Helsinkiin, mutta ne varattiin. Myös hotellia katseltiin ja mietettiin ja päädyttiin sitten hotelliin, jossa minä olin aikaisemmalla Gdanskin matkalla yöpynyt.

Ja kun lähdön aika lähestyi, ilmeni että ystäväni oli sekoittanut päivämäärät ja ei päässyt töittensä takia lähtemään. Onneksi minulla on muutama muukin ystävä ja yksi heistä (ja vielä ensimmäinen niistä joita meinasin kysyä), pääsi lähtemään. Nimetkin sai onneksemme vaihdettua Wizz Airilla, vaikka siitä piti vähän ylimääräistä maksaakin.

Näin siis suuntasimme Gdanskiin ilman sen suurempia suunnitelmia ystäväni kanssa. Viivyimme perillä kaksi kokonaista päivää ja tulopäivänäkin olimme perillä ennen puolta päivää. Tuossa ajassa kaksi aikuista ehti hyvin tutustua kaupunkiin ja käydä Sopotissakin. Tosin, jos olisimme halunneet kiertää paljon museoita tai käydä Stutthofin keskitysleirillä, ei aika olisi riittänyt. Minä olin kuitenkin leirillä käynyt aiemmin ja ystävälleni sopi hyvin jättää se väliin. Yhden päivän vietimme shoppailen ja muut kierrellen kaupunkia ja Sopotia. Itselleni mielenkiintoisinta antia oli kiivetä Marian kirkon torniin. Toki myös herkulliset ruoat ja rauhassa vietetty aika ystävän kanssa oli todella rentouttavaa. Jutut eivät loppuneet ja jotenkin ehti puhua kaikesta ihan eri tavalla kun yleensä tavatessamme. Viimeisenä iltana (kun lentokentällä piti olla ennen viittä) löysimme vielä aivan hotellin vierestä hauskan yökerhon, jota olimme vähän aiempina iltoina kaipailleet...aamuherätys oli kuitenkin jo mielessä niin kirkkaana, ettemme jääneet tarkastuskierrosta pidemmäksi aikaa, mutta siinä on hyvä syy lähteä Gdanskiin toistekin (toinen hyvä syy on Dom Sushi).

Joskus kolahtaa

ja hyvä niin. Ainakin tällä kertaa.

Olen nimittäin koko vuoden miettinyt makuuhuoneeseemme tapettia. Vain yhdelle seinälle, joka ei edes näy muualle, mutta antitapetti-ihmisenä, on valinta ollut mahdoton.

Oikeastaan löysin sen täydellisen (tai niin luulin) tapetin jo heti silloin kun etsinnät aloitin, mutta kappas kun sitä ei tehtykään tapettina vaan tuo silmiini osunut oli jokin mallikappale. Se oli siis Cole & Son´n ja Guccin Floral-tapetti.

Mutta tiedätte varmasti, kun on löytänyt sen täydellisen, ei mikään muu näytä miltään (näin kävi muun muassa yo-mekkoni kanssa aikanaa ja edelleen ajattelen, että se minkä olisin halunnut olisi ollut täydellinen -damn you mother kun et antanut ostaa sitä 500€:n mekkoa!). Joten tapettietsintä on ollut täysin tuloksetonta pitkään.

Nyt kun ajatuksissa siintää jo tuparit (tulevat sijoittumaan aikaan jolloin olemme asuneet täällä jo vuoden päivät), on halu saada viimeisimmätkin remonttihommat valmiiksi. Ja kaipa se asuinmukavuuttakin lisää kun huusholli on valmis, vaikka sirkkeliin makuuhuoneessa olen jo niin tottunut, että ikävä (tai ainakin tyhjä olo) saattaa tulla kun tuo kaunokainen poistuu.

Joten päätin taas alkaa selaamaan internetin loputonta tapettimerta. Ja sieltä se iski silmään..ja kolahti!

Marimekon Oodi. Olen rakastunut!

Suosikkini jo vaatetuksesta. Onneksi en sitä mekkoa koskaan raaskinut ostaa, etten ihan seinäruusuksi muutu kun tapetti seinään saadaan. Ja mistä sitä saadaan? No ainakin sieltä Seinäruususta.

"Etkö sä äiti ota kuvaa?"

kysyi Astrid yksi päivä kun tartuin kamalan nälkäisenä haarukkaan ja meinasin alkaa mättää ruokaa ääntä kohti.

Naurahdin.

"Joo, otanhan mä. Hyvä kun muistutit!"

Onhan sitä tullut kuvailtua ruokaa aika paljonkin. Se vaan on niin hyvää ja kaunista.

Pienet ja pikaiset maistiaiset (enemmänkin olisi ollut..).

Kesämuistoja

Koska en, suunnitelmista huolimatta, bloggaillut kesällä juuri yhtään, pitää vielä näin syksyn kynnyksellä tallentaa muutamia kesäkuvia ja muistella toki samalla kymmentä viikkoa, jotka riensivät loppujen lopuksi sopivalla vauhdilla ja tekivät tehtävänsä, eli rentouttivat mielen. Jokin asettui ajatuksissa paikoilleen, tai muuten vaan sain aikaan sellaisen zeniläisen hyvän olon..tai jotain.

Meidän mökkimaisema on minulle paikka joka rauhoittaa. Kai se on yhdistelmä maaseudun rauhaa, luonnon kauneutta ja sitten sentimentaalisia muistoja lapsuudesta. Siellä mökkijärven rannalla on vaan jotenkin hurjan turvallinen olo. Vähän kuin olisi edelleen pieni lapsi ja voisi koska vain kiivetä mummun syliin tuvan puusohvalle tai vaarin polvelle kuistin korikeinuun. Ja parasta on nähdä miten omat lapseni nauttivat siellä olosta.

Viikonlopun ruokabakkanaalit

Meinasin kirjoittaa ruokaorgiat, mutta jotenkin vain tuo orgia-sana kuulosti niin väärään suuntaan vivahtavalta (olen nähnyt sitä paitsi sen yhden Jerry Springer shown jakson, jossa eräs nainen todella halusi pitää orgiat ruoassa...ei siitä sen enempää, mutta en siis käytä orgiat sanaa), joten kutsuttakoon meidän hyvällä ruoalla varustettua viikonloppua ruokabakkanaaliksi (vaikka juomapuoli jäikin mitättömäksi).

Eikä mistään mielettömistä bakkanaaleista ede ole kyse, mutta viikonlopusta, jonka jokainen ruokalaji vaan sattui olemaan älyttömän hyvä. Ja toisaalta viikonlopusta, johon osuivat kaiken muun hyvän syömisen lisäksi yhdet rippijuhlat, joten herkuteltuakin tuli useaan otteeseen.

Lauantaina aloitettiin aamu perheen yhteisellä aamupalalla, joka on mielestäni viikonloppujen kermaa. Joskus toki olisi ihana nauttia aamiaista vähän myöhemmin, mutta muutoin tapa on loistava. Eikä meillä siihen edes tarvita kummoisia; tuoreita sämpylöitä, oivariinia (hups..se olikin ingmariinia), aikuisille hyvää teetä (edes Anton ei halunnut kahvia ja itseasiassa lapsetkin innostuivat maistamaan teetä, aika reilulla hunajalla tosin), tuoretta basilikaa ja keitettyjä luomumunia...niin ja hyvää sormisuolaa munien päälle tietty. Banaaniakin pilkoin, mutta sitä ei tainnut kukaan syödä.

Lounaaksi tehtiin punajuuripestopastaa grillatulla vuohenjuustolla. Oreganoa tuo kaipasi, ei muuta. Kieli meni pastan mukana. Tyypilliseen tapaan Evald piti pastasta ja Astrid ei. Astrid taasen piti vuohenjuustosta ja ti-ti-di-dii ("yllätytz" kuten herra E itse sanoisi) Evald ei. Tämä on meillä niin tavallista; lapset pitävät ihan erilaisista mauista. Tuo pesto on muuten super helppoa ja riittoisaa.

Punajuuripesto Hesarin ohjeella

250g punajuurta
1 valkosipulinkynsi (laitoin kaksi)
0,5 dl pinjansiemeniä tai manteleita
0,5 dl parmesaania (laitoin enemmän)
1/2-3/4 dl oliiviöljyä
1 tl sitruunamehua (laitoin limeä, kun olin unohtanut ostaa sitruunaa)
mustapippuria
suolaa

Punajuuret keitetään kypsiksi ja kuoritaan. Kaikki heitetään mihin heitetäänkin ja surrutellaan sohjoksi. Done.

Jälkiruoaksi (jessus, että inhoan sanan ruoka ja sanan maku taivuttamista) teimme vielä koko perheen voimin omenapaistosta. Lapset sekoittivat päällisen ja pilkkoivat omenoita (vähän se pelotti äitiä). Mutta voin sanoa, että maistui tosi hyvältä kun oli kaikki päässeet osallistumaan. Paitsi, että Evald ei tavoilleen uskollisena välittänyt kyseisestä jälkiruoasta. Ei ole kovasti makean perään, paitsi että sitten kun on makean perään, niin sitten vasta onkin. Aika tarkka siis siinä mistä makeasta tykkää, mutta niitä mistä tykkää (jäätelö, karkki) söisi kyllä enemmän kuin isot ihmiset.