Kolme päivää sitten mummu haki lapset päiväkodista ja me suunnattiin Antonin ja Aatoksen kanssa autolla kohti Hyvinkäätä. Sieltä löytyi pariskunta, joka etsi itselleen aikuista Manchesterin terrieriä. Ja me olimme jo jonkun aikaa miettineet onko aika etsiä Aatokselle uusi koti.
Aatos kun ei oikein koskaan sopeutunut asumaan Turussa. Eikä sopeutunut oikein mihinkään muuhunkaan. Ihana, mutta jotenkin niin herkkä ja haastava koirapoika. Tunteet ovat menneet edes-takaisin, ylös-alas ja sinne-tänne. Tuntuu, että yritimme paljon, paljon jäi vielä kokeilematta ja toisaalta ettei enää ole voimia kokeilla mitään.
Päätös oli raskas. Toisaalta olo helpottui heti kun päätös oli tehty. Ja vielä enemmän kun tapasimme pariskunnan ja näimme heidät Aatoksen kanssa. Silti ikävöin. Silti kotona on outoa ilman Aatosta. Selatessa puhelimen kuvia tuli tämä kuva vastaan. Kuva lähtöpäivän aamulta, jolloin Aatos pötkötteli tuttuun tapaansa kodin aurinkoisimmassa paikassa.
Onneksi se aurinko paistaa Hyvinkäälläkin. Aurinkopoika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jotain sanottavaa? No, sano vaan!