Pizzaperjantai

Vanhassa kodissa vietettiin lähes joka perjantai pizzaperjantaita. Nyt siis vietettiin myös uudessa. Koko viikon himoitsin ja odotin pitsaa. Joten perjantaina, heti töistä kotiin päästyäni, laitoin yleiskoneen laulamaan ja taikinan tulemaan. Tosi hyvä taikinaohje on Leila Lindholmin kirjasta Vielä yksi pala. Kirjassa on kaksi taikinaohjetta, toinen juurellinen jonka tekoon menee monta päivää ja sitten se tavallinen ohje. Molemmat hyviä, juurellinen ehkä vähän parempi, mutta koska en yleensä ikinä muista laittaa juurta tulemaan tarpeeksi ajoissa, tyydytään usein siihen tavalliseen.

Myös kirjan tomaattikastikeohje on mahdottoman hyvä. En tosin tällä kertaa muistanut miten hyvä ja jätin sen tekemättä. Käytettiin valmista tomaattimurskaa, jota yritettiin vähän maustaa. Toimi sekin, mutta vasta kun syötiin muistin miten hyvää se Leilan tomaattikastike on. En siis enää koskaan, muuten kuin äärimmäisessä hädässä, turvaudu valmiiseen, vaan kuuliaisesti lupaan keitellä kastikkeen jatkossa itse.

Teimme kuusi pitsaa, joihin heittelin täytteitä (ihmettelen muuten, miksi pitsassa puhutaan täytteistä, koska täytehän tarkoittaa, että tavara on jonkun sisällä, täytteenä, joten kun ne pitsassa eivät ole minkään asian sisällä vaan päällä, niin miksi ne ovat silti täytteitä eivätkä vaikka päällisiä??) vähän miten sattuu; parmankinkkua, buffala-mozzarellaa, aura-juustoa, paprikaa, sipulia, chorizoa, vuohenjuustoa, kesäkurpitsaa, saksanpähkinöitä. Paras kompo omaan suuhuni oli tällä kertaa kesäkurpitsa-vuohenjuusto-saksanpähkinä, ah!

Hetken epätoivon koin luullessani, ettei meillä ole oreganoa...mutta kun sitä löytyi ja heitettiin mustapippurin ja rucolan kera pitsan päälle, niin kyllä maistui. Kehuskelin oppilaille perjantaina, että aijon syödä niin paljon pitsaa, että vielä lauantainakin on huono olo ja (koska yritän olla sanojeni mittainen), niin tällä kertaa toteutin aikeeni ja olin lauantaina vielä lounasaikaan aika kylläinen perjantain pitsoista.

Pitsaperjantain kruunasi isän vierailu. Ja vaikkei hänellä ollut "ollenkaan nälkä, kun juuri syötiin", niin upposi sinnekin useampi pala pitsaa. Lapset riehaantuivat paapan vierailusta, niin että nukahtaminen oli vähän haastavaa, mutta eipä tuo mitään. Viikonloppu kuitenkin...

Nyt kun tässä pohdin, niin enpä tiedä jaksanko jatkossa syödä joka perjantai pitsaa. Jotain mättöä kyllä mieluusti, mutta että pitsaa joka kerta? Ei ehkä. Ensi perjantaina menen sitä paitsi Saaralle naisteniltaan, joten Anton ja lapset saavat syödä keskenään. Näin ollen minulla ei taida olla oikeutta valita ruokaa. Voipi siis olla, että pitsa maistuu taas sitten kahden viikon päästä...tai burgerit, tai ah! itsethdyt burgerit..ei ole niitä voittanutta! Burgeriperjantai siis seuraavaksi!