Kesä tuli, kesä meni

Kesä(-loma) tuli ja kesä(-loma) meni. Nopeasti muuttuivat helteet vesisateeksi - se on hyvä se. Tykkään siitä, että syksy tuntuu syksyltä. Tosin en tiedä, voiko elokuuta pitää syksynä? Opettajalle se elokuun päivä, jona koulut alkavat on syksyn alku. Kokemukseni mukaan opettaja myös ajattelee "vuodella" helposti aikaa syksystä toukokuuhun, joten "viime vuonna" tarkoittaa usein edeltänyttä lukuvuotta (ei kalenterivuotta) ja niin edelleen.

No, joka tapauksessa, kun sade lyö ruutuun ja tekee mieli vetää villasukat jalkaan, ei kaipale enää lomaa (tai joku varmasti kaipaa, mutta itselleni työnteko kauhealla helteellä saisi aikaan kaipuun lomalle ja mökkirantaan). Sitä paitsi, arkeen paluu tuntuu hyvältä. Lomaa on kai ollut riittävästi, jos on ihan ookoo palata sen jälkeen töihin, vai?

Vaikka väsyttää vielä aika usein ja varsinkin iltapäivisin, on "alkusyksymme" sujunut hyvin. Oikean rytmin löytäminen arkeen kestää aina tovin...ja tokihan muutoinkin joskus väsyttää. Lapset aloittivat samaan aikaan koulujen kanssa päiväkodissa; Evald tutussa ryhmässä, tosin nyt ryhmänsä vanhimpana (omien sanojensa mukaan miehenä). Astrid taasen vaihtoi ryhmää. Kielikylpy alkoi. Itkua on riittänyt melkein joka aamu, tosin tänään oli poikkeus; reipasta käytöstä koko aamun. Kuitenkin kielikylvyssä on ollut kivaa ja tyttö on ollut iloinen aina iltapäivällä. Ja yllättävän paljon on ruotsin sanojakin tarttunut matkaan näin lyhyessä ajassa.

Eilen kun nukutin Evaldia, kuuluikin Astridin huoneesta laulua: "Ja det kan jag, ja det kan jag...". Fint!

Keväistä välipalaa

Pitkään tuskailimme iltapäivän/illan ruokailujen kanssa. Meillä aikuisilla oli kova nälkä ja kaffesjuki heti kotiin palatessamme, lapset taasen olivat juuri syöneet päiväkodissa välipalan. Taasen Pikku Kakkonen, tuo arki-iltojen ja pyhäaamujen helpottaja, tuli meidän kannalta vähän huonoon saumaan - okei, voihan sen katsoa Areenasta, mutta kun emme haluaisi opettaa lapsillemme, että sieltä voi katsoa koska vaan ja mitä vaan ja että kivoja voidaan katsoa miljoona kertaa ja huonot kelata (vielä kun Astrid ja Evald omaavat mieltymyksen hyvin erilaisiin ohjelmiin, joten on parempi, että toosa laulaa ja se katsoo ken tahtoo). Jos söimme ennen Pikku Kakkosta, ei lapsilla ollut nälkä. Jos taas söimme Pikku Kakkosen jälkeen, ei lapsilla ollut nälkä kun oli iltapalan aika. Kuitenkin on se tunne, että lapsille pitää tarjota viisi ruokaa päivässä ja koska en itse pidä napostelusta (eikä muuten hammaslääkäritkään) (niin ja juu, kyllä sitä tulee joskus naposteltua, mutta yritän välttää sitä ja varsinkin opettaa lapsilleni parempaa ruokatottumusta kuin itselleni), niin on mielestäni tärkeää tosiaan syödä viidesti.

Lisää haastetta toi se, että jos joimme kahvin vasta ruuan jälkeen, vei se ainakin ukko-kullan yöunet ja omienikin alkamista siirsi (tai siis väsymyksen tuloa). Ja Astrid, rakkaamme, joka on aina inhonnut nukkumaanmenoa, söi itsensä pinkeäksi jugurtista/leivästä/hedelmistä/puurosta iltapalalla, jotta sai syömisellään venytettyä nukkumaanmenoa pidemmälle. Eikä siinä ollut, ainakaan minun, helppoa sanoa että nyt ruoka loppui, kun toinen vaatimalla vaati saada lisää ja usein tilasi vielä annoksen puuroa siinä vaiheessa, kun kaikki muut sortit "oli loppu".

Olemme neljän vuoden aikana yrittäneet useita ratkaisuja, mutta emme ole löytäneet sopivaa, kunnes nyt. Päätimme siirtyä etelä-Eurooppalaiseen tapaan syödä päivällisen sijaan illallista. Näin ollen siis keitämme kahvit pian töistä palattuamme ja lapset ottavat samalla pienen välipalan. On myös mukava kerääntyä yhteisen pöydän äärelle ja jakaa kuulumiset kaikkien päiväkoti- ja työpäivistä. Välipalan tekoon ei mene pitkään eikä myöskään poiskorjaamiseen. Sen jälkeen on aikaa leikkiä ja kun se Pikku Kakkonen alkaa, tehdään olohuoneeseen studio nojatuoleista ja aikuiset voivat valmistaa sen illallisen. Emmekä me vielä syö heti Pikku Kakkosen jälkeenkään, siinä ehditään vielä leikkiä, piirtää tai lukea. Ja joskus puoli seitsemän-seitsemän välillä istumme illallispöytään. Lapsille maistuu yleensä siihen aikaan hyvin ruoka, mutta neitonen välttyy ylilyönneiltä, koska ei ole tarpeen ajantappamiseksi syödä ylimääräistä. Illallisen jälkeen ehditään vielä hienosti siivota lelut ja hoitaa iltatoimet ennen kun koittaa Evaldin nukkumaanmenoaika. Astridkin menee kai ikäisekseen suht aikaisin nukkumaan, vaikka tosin nukahtaminen kestää hänellä aika pitkään. Ja tärkeintä varmaan on se, että tämä homma tuntuu meille toimivalta!

Ps. Ei meillä lapset yleensä juo limsaa, ei edes mehua, arkena, mutta tuolloin oli sunnuntaivieraiden jäljilta kaappiin jäänyt pullonpohja jaffaa, joka jaettiin kristillisestii..