Kaksivuotiskemut!

Vuosi 2012 oli tuottoisa. Ainakin meidän ystäväpiirissä. Näin ollen pääsemme alkukeväästä pitkälle syksyyn juhlimaan syntymäpäiviä pari kertaa kuukaudessa (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Niin ja onhan niitä muillakin juhlia kuin vuonna 2012 syntyneillä, mutta tuottoisan vuoden takia meillä juhlitaan vuosittain erittäin useita samoille sormille pääsyjä.

Late Lammas oli täysin tunnistettava ja syötävän söpö vähän leikeltynäkin..

Nyt oli vuoden toiset kaksivuotiskemut ja hauskat kemut olikin! Harmi vaan kun perheen pojat eivät päässeet kuorokeikan ja kuumeen (voit varmaan arvata kumpi oli kumman excuse) takia mukaan. Menoa riitti. Herkkuja riitti. Lahjoja riitti. Kivoja juttuja riitti (kesäsuunnitelmia, jes!). Sankari oli suloinen laulaessaan itselleen paljon-onnea-vaata (ja muutenkin).

Me vietiin lahjaksi lego-kirja ja siilitumput. Tykkäisin viedä aina jotain itsetehtyä, mutta viime aikoina ei ole ollut oikein aikaa käsitöille. Toisaalta pojille on mielestäni aika haastavaa keksiä itsetehtyjä juttuja. Tytöille se on jotenkin helpompaa. Tässä tapauksessa vielä kun sankarin äiti on innokas ompelija ja tosi tosi taitava, en osannut edes ajatella pipoja tai paitoja. Mutta siilit tuli ja toivottavasti niistä tykätään.

Onnea vielä Ihana-I!

Hei te pikkusiskoni ja paras ystäväni!

Koska tiedän, että ainakin te kaksi luette tätä räpellystä, niin voisitteko liittyä lukijoiksi, jookos?

Kun onnistuin jotenkin lisäämään lukijalistan tuohon reunaan ja täytyy sanoa, että pelkkä tyhjyys otsikon jälkeen on vähän masentavaa..

Vai oletteko tekin jo lopettaneet lueskelut?

Vastausta odottaen,

Veera

XX

Ps. Saa toki muutkin liittyä lukijaksi, jos joku tänne joskus eksyy..ja ihan mielelläänkin vielä!

Aurinkopojan viimeiset pötköttelyt

Kolme päivää sitten mummu haki lapset päiväkodista ja me suunnattiin Antonin ja Aatoksen kanssa autolla kohti Hyvinkäätä. Sieltä löytyi pariskunta, joka etsi itselleen aikuista Manchesterin terrieriä. Ja me olimme jo jonkun aikaa miettineet onko aika etsiä Aatokselle uusi koti.

Aatos kun ei oikein koskaan sopeutunut asumaan Turussa. Eikä sopeutunut oikein mihinkään muuhunkaan. Ihana, mutta jotenkin niin herkkä ja haastava koirapoika. Tunteet ovat menneet edes-takaisin, ylös-alas ja sinne-tänne. Tuntuu, että yritimme paljon, paljon jäi vielä kokeilematta ja toisaalta ettei enää ole voimia kokeilla mitään.

Päätös oli raskas. Toisaalta olo helpottui heti kun päätös oli tehty. Ja vielä enemmän kun tapasimme pariskunnan ja näimme heidät Aatoksen kanssa. Silti ikävöin. Silti kotona on outoa ilman Aatosta. Selatessa puhelimen kuvia tuli tämä kuva vastaan. Kuva lähtöpäivän aamulta, jolloin Aatos pötkötteli tuttuun tapaansa kodin aurinkoisimmassa paikassa.

Onneksi se aurinko paistaa Hyvinkäälläkin. Aurinkopoika.

Niin surullinen ja niin reipas

Miten vaikeaa joskus on kertoa? Miten vaikeaa joskus on selittää asioita? Ja miten vaikeaa on katsoa kun oma lapsi on valtavan surullinen? Toisessa hetkessä taas niin reipas...

Kerroimme tänään Astridille, että Aatos-koira pelkää olla yksin kotona. Kerroimme, että muualla on koti, jossa sen ei tarvitse olla yksin ja jossa ei kuulu ääniä. Kerroimme, että siellä on kaksi mukavaa ihmistä, jotka voisivat ottaa Aatoksen ja pitäisivät siitä hyvää huolta.

Tottakai tiesimme, minkälainen reaktio tulisi olemaan. Silti en osannut kuvitella, miten oman kivun ja surun keskellä, se koskisi ihan hurjan paljon. Oli vaikeaa löytää sanoa ja selityksiä. Onneksi syli oli helppo tarjota. Ja halauksia ja silityksiä.

Oli mahdotonta olla itse itkemättä. Asia sattuu ilman neljävuotiaan suruakin paljon, nyt melkein liikaa. Hetkeksi asia unohtuu, tyttö jää katsomaan lastenohjelmaa tai syömään kalapuikkoja. Äiti helpottuu, henkäisee. Sitten itku alkaa taas.

Lisää kysymyksiä. Lisää tahtoa pitää koira kotona. Sellaisten pienten asioiden ikävöintiä, jota aikuinen ei ikinä osaisi ikävöidä. Asioita, joihin ei voi sanoa mitään. Ei voi luvata, että joskus vielä. Ei voi luvata kun sellaista, minkä tietää olevan täysin auttamatonta tässä surussa. Sen lupasin, että joskus ikävä helpottaa. Siihen ei luotettu.

Sitten kun kysyn, mitä mukavaa haluaisit tehdä kun Aatos lähtee? Astrid kysyy voisimmeko piirtää. Voi rakas, voimme piirtää ihan kuinka paljon vain. Voisimme piirtää matkakuvan ja viedä sen uuteen kotiin kun viedään Aatoskin. Totta ja voimme myöhemminkin lähettää kuvia.

Omaa sydäntä puristaa, haluaisi huutaa, ei saa happea. Itku ei lakkaa. Räkä valuu pitkin naamaa, paidankaulus on itkusta märkä. Ja rakas lapseni on niin surullinen ja niin reipas.

Laulupiirtämässä

Osana Lasten musiikkijuhlia järjestettiin Konservatorion vanhemmille laulupiirtämisen-työpajoja. Ilmoittauduin työpajaan jo ajat sitten..vähän summamutikassa valittuun aikaan. Hyvä niin, koska Astridin hyvän ystävän äiti oli bongannut nimeni listasta ja ilmoittautunut samaan työpajaan. Vielä parempi niin, sillä kaiken tämän kiireen keskellä olisi ehkä jäänyt työpaja käymättä ilman Ilonan ilmoittautumista.

Suunnattiin sitten yhdessä työpajaan tietämättä asiasta oikeastaan mitään etukäteen. Ja voi mikä ilo minut valtasi, kun ymmärsin mistä on kyse ja pääsin kokeilemaan. Mikä työmuoto! Loistavaa! Laulupiirtäminen on pop! Ostin tietenkin melkein kaiken materiaalin mitä tällä taitavalla Minna Lappalaisella oli tarjolla. Kokeilin jo vähän töissäkin ja olen ihan myyty. Huumassa!

Pari päivää myöhemmin käytiin Astridin ja Evaldin kanssa laulupiirtämistyöpajassa yhdessä. Tilanne oli sikäli jo katastrofinen, että lähtökohtana oli mennä kaksin Astridin kanssa. Mutta tein väärän valinnan, päätin oikaista päiväkodin pihan läpi mennessäni häntä hakemaan (ja vielä oikeasti olin jo kiertämässä päiväkodin kadun puolelta, mutta sitten ajattelin, että Evald voi olla ikkunassa ja nähdä minut, joten käännyin takaisin pihalle), ja siinähän se pienempi lapseni tupsahti suoraan vastaan..Tein vielä epätoivoisin katse toiseen suuntaan-liikkeen, mutta minut oli jo huomattu. Arvaa vaan mikä itku, kun äiti meinaa jättää pihalle. En tohtinut jättää Evaldia pihalle itkemään, joten nappasin hänet aidan yli (olin jo ehtinyt isojen pihalla) syliin ja lähdettiin yhdessä Astridia hakemaan. Niinpä siis kuljettiin kahdella bussilla, torilla vaihtaen, Konservatoriolla ja tietenkin ilman rattaita. Kuka sitä nyt 1- ja 4-vuotiaille rattaita keskustassa ja bussissa tarvitsisi? Perille päästiin ehjänä ja suht hiettömänä kuitenkin.

Molemmat lapseni kyllä piirsivät (edes vähän), mutta Evald keskittyi enemmän liitulaatikon kaatamiseen ja keräämiseen ja kaatamiseen ja keräämiseen. Eikä piirtäessään tietenkään piirtänyt omia kuvia, vaan "sotki" Astridin ystävän piirrustuksia. Tytöille tuli myös riitaa monista jutuista, mm. kahdesta samanlaisesta vaaleanpunaisesta liidusta ja siitä kuka saa olla Evaldin vieressä (onhan sillä pojalla kaksi viertä, mutta ei se toki käynyt että toinen tytöistä olisi ollut toisella puolella ja toinen toisella).

Kaavaillun kahden session sijaan valittiin Ilonan kanssa olla vain yksi ja siirryttiin kahvioon odottelemaan kyytejä (jep, en todellakaan aikonut matkustaa vielä kotiin bussilla näiden kahden kanssa ja edelleen ilman niitä rattaita) ja syömään jäätelöä. Toki siinäkin matkalla saatiin aikaan onnettomuuksia ja draamaa. Mitäs muutakaan, kun on kyseessä Astrid ja Neiti S.

Mutta yhteistä tekemistä se ainakin oli, jos ei muuta...

Kutsut

No nyt ne kutsut oli, nimittäin Pomp de lux-kutsut, joita jo odottelinkin. Oli kyllä taas ihana ilta ja hyvä nähdä noi vaatteet livenä, koska värit olivat aika erilaisia kun miltä ne ruudulla näyttää. Ostoslista ei ihan toteutunut..tilattua tuli nimittäin..

Eberswalde bikinit vaaleanpunaisena (Astrid olisi halunnut myös keltaiset, mutta mielestäni yksi uikki on ihan tarpeeksi..)

Lucknow hameen persikan värisenä. Tämä ehkä kuulostaa aika hurjalta, mutta tuo persikka on sellainen ihan hauska..

Badalona mekon vaalenpunaisena (Tosin koossa 116 koska kokoa pienempää ei ollut enää vaalenapunaisena..Halusin nimenomaan vaaleanpunaisen, jotta se sopisi Evaldille kaavailtuihin chinoihin kesäjuhlakaveriksi..mutta nyt vähän mietin onko ne chinot kuitenkin enemmän sellaiset Pompin persikan väriset..oi ja voi..)

Madras Little Baggy farkut

Susa Little Swim Trucks uimahousut värissä oliivi (Uskon näisen olevan Evaldille superhitti ja nään jo sieluni silmin miten näitä ei sit hevillä saa pojalta pois vaikka olisivat kuinka märät ja inhottavat tahansa..)

Paisley Little Long shortsit keltaisena

Lumisen lauantain jatkot

Luminen lauantai jatkui päiväunien jälkeen Lasten musiikkijuhlien merkeissä. Ei tosin kovin onnistuneesti, ainakaan musiikin suhteen.

Lähdettiin Astridin, Evaldin ja Astridin Anna-kummin kanssa katsomaan ja kuuntelemaan SUMU Big Bandin Storyville-konserttia. Oltiin kuin oltiinkin ajoissa paikalla, vaikka Astrid ei kovin yhteistyökykyinen lähtijä nykyään ole.

Istumapaikkaa arvottiin; Astrid halusi eturiviin koska istuttiin siinä muskarin joulujuhlassakin, mutta minä määräsin meidät istumaan ylemmäksi, jotta nähtäisi paremmin.

Odoteltiin...ja kun musiikki alkoi, alkoi Evald itkeä. Hetken yritin rauhoitella häntä sylissä, mutta eipä se tuottanut tulosta. Lähdettiin siis eteiseen, johon musiikki kyllä kuului oikein hyvin, mutta slideshowta ja näyttelijöitä ei tietenkään nähty.

Yritin palata takaisin, mutta aina kun lähestyin salin ovea, alkoi Evald nostaa kierroksia. Jäätiin siis istumaan eteiseen. Pian sinne tuli muutama muukin kosteasilmäinen lapsi. Ja kohta puolin myös Astrid ja Anna.

Lähdettiin siis kymmenisen minuuttia ennen konsertin loppua kohti Gaggui kahvilaa. Ja siellä oltiinkin sopivasti. Saatiin sielläkin valita pöytä - ja ihan pian sen jälkeen joutuivat muutamat asiakkaat kääntymään ovella, koska joka pöytä oli täynnä.

Hyvä maku jäi siis suuhun, vaikka lapsista tuskin tuli big band musiikin faneja. Harmi, koska äiti kyllä tykkää sellaisesta musiikista (harmi myös, koska nyt Astrid kieltäytyy tulemasta Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun konserttiin ensi sunnuntaina..eikä tule vaikka kerroin (mikä piti vielä paikkansa) että siellä Stroyville-konsertissa sai lopuksi jokainen lapsi oman karkkipussin..).

Ja niin, kaikki kakut oli Astridista yhtä ja tosi hyviä. Syötiin siis Mustigoi, Voivattu ja se joku Kirpiä ja sit vielä niitä ihania sitruunakeksejä.

Luminen maaliskuu

En halunnut uskoa, enkä oikein usko vieläkään, että tätä voisi jatkua koko viikko (..en tosin kuitenkaan pessyt ja pakannut toppavaatteita vielä pois..)

Nimittäin lumiviikko. Nyt maaliskuussa kun on jo hyvän tovin ollut kovasti keväistä.

Tosin luminen oli lähinnä ulkonäkö..tunnelma vetinen. Rynnättiin nimittäin ihan hyvällä mielellä lauantaina aamusta ulos. Ja aivan väärissä varusteissa. Luulen, että lasten kengät oli märät jo ennen kun päästiin päiväkodin pihaan (tien yli) ja hetken kuluttua hanskatkin.

Tehtiin kuitenkin lumiukko; Herra Hiekka. Sen ajan olikin hauskaa. Sitten Astrid päätti riisua märät hanskat ja Evald alkoi itkeä, kun en antanut hänenkin ottaa hanskoja pois (yritin kieltää myös Astridia, mutta eipä totellut, ei!).

Joten palattiin kotiin. Evald huusi vielä sisälle päästyämme. Että kiitos vaan lumi ja hei hei! Mene pois äläkä tule takaisin enää ennen marraskuuta.

Kevään Pomp De Lux-suosikit

Olen jo aika pitkään fanittanut Tanskalaisen Pomp De Luxin lastenvaatteita. Astrid taisi olla juuri ja juuri kokoa 80 (heidän pienin kokonsa), kun jollain nettisurffailulla päädyin tanskankielisille sivuille. Menossa oli viimeiset alet ja tuotteet melkein ilmaisia. Hetken siinä käytin Googlen kääntäjää ja niin selvisi postikulut ynnä muut ja pian se tilauskin oli tehty.

Myöhemmin sainkin postia, että merkki on rantautumassa Suomeen ja mietin jospa pitäisi alkaa kotikutsuesittelijäksi. No, en ruvennut enkä ihan heti kutsuillekaan päässyt. Viime syksynä ystäväni järjesti kuitenkin kutsut ja se oli menoa se...monta viikkoa aikaisemmin tein ostoslistan sekä Astridille että Evaldille ja vaikka karsin listalta joka päivä molemmilta yhden vaatteen pois, oli ostettavaa silti vaikka ja kuinka.

Suurimaan osaan vaatteista olen ollutkin tosi tyytyväinen. Ainoa huono kokemus oli sukkahousut, jotka olivatkin aivan liian kivoja ja halpoja ollakseen hyviä (Anton aina sanoo, että jos haluaa ostaa hyvää ja halpaa, niin kannattaa ostaa molemmat..). Valinnanvaraakin on vaikka ja kuinka..

Uusi kevät-kesämallisto on taas julkaistu ja tässä on omia suosikkeja siitä..kutsuillekin olen menossa, joten saa nähdä jos tämä tulee toimimaan ostoslistana..

Pizzaperjantai

Vanhassa kodissa vietettiin lähes joka perjantai pizzaperjantaita. Nyt siis vietettiin myös uudessa. Koko viikon himoitsin ja odotin pitsaa. Joten perjantaina, heti töistä kotiin päästyäni, laitoin yleiskoneen laulamaan ja taikinan tulemaan. Tosi hyvä taikinaohje on Leila Lindholmin kirjasta Vielä yksi pala. Kirjassa on kaksi taikinaohjetta, toinen juurellinen jonka tekoon menee monta päivää ja sitten se tavallinen ohje. Molemmat hyviä, juurellinen ehkä vähän parempi, mutta koska en yleensä ikinä muista laittaa juurta tulemaan tarpeeksi ajoissa, tyydytään usein siihen tavalliseen.

Myös kirjan tomaattikastikeohje on mahdottoman hyvä. En tosin tällä kertaa muistanut miten hyvä ja jätin sen tekemättä. Käytettiin valmista tomaattimurskaa, jota yritettiin vähän maustaa. Toimi sekin, mutta vasta kun syötiin muistin miten hyvää se Leilan tomaattikastike on. En siis enää koskaan, muuten kuin äärimmäisessä hädässä, turvaudu valmiiseen, vaan kuuliaisesti lupaan keitellä kastikkeen jatkossa itse.

Teimme kuusi pitsaa, joihin heittelin täytteitä (ihmettelen muuten, miksi pitsassa puhutaan täytteistä, koska täytehän tarkoittaa, että tavara on jonkun sisällä, täytteenä, joten kun ne pitsassa eivät ole minkään asian sisällä vaan päällä, niin miksi ne ovat silti täytteitä eivätkä vaikka päällisiä??) vähän miten sattuu; parmankinkkua, buffala-mozzarellaa, aura-juustoa, paprikaa, sipulia, chorizoa, vuohenjuustoa, kesäkurpitsaa, saksanpähkinöitä. Paras kompo omaan suuhuni oli tällä kertaa kesäkurpitsa-vuohenjuusto-saksanpähkinä, ah!

Hetken epätoivon koin luullessani, ettei meillä ole oreganoa...mutta kun sitä löytyi ja heitettiin mustapippurin ja rucolan kera pitsan päälle, niin kyllä maistui. Kehuskelin oppilaille perjantaina, että aijon syödä niin paljon pitsaa, että vielä lauantainakin on huono olo ja (koska yritän olla sanojeni mittainen), niin tällä kertaa toteutin aikeeni ja olin lauantaina vielä lounasaikaan aika kylläinen perjantain pitsoista.

Pitsaperjantain kruunasi isän vierailu. Ja vaikkei hänellä ollut "ollenkaan nälkä, kun juuri syötiin", niin upposi sinnekin useampi pala pitsaa. Lapset riehaantuivat paapan vierailusta, niin että nukahtaminen oli vähän haastavaa, mutta eipä tuo mitään. Viikonloppu kuitenkin...

Nyt kun tässä pohdin, niin enpä tiedä jaksanko jatkossa syödä joka perjantai pitsaa. Jotain mättöä kyllä mieluusti, mutta että pitsaa joka kerta? Ei ehkä. Ensi perjantaina menen sitä paitsi Saaralle naisteniltaan, joten Anton ja lapset saavat syödä keskenään. Näin ollen minulla ei taida olla oikeutta valita ruokaa. Voipi siis olla, että pitsa maistuu taas sitten kahden viikon päästä...tai burgerit, tai ah! itsethdyt burgerit..ei ole niitä voittanutta! Burgeriperjantai siis seuraavaksi!

Terveiset sohvalta

Tänään oli poikkeuksellinen lauantaityöpäivä. Päivä meni nopeasti (eikä oikeasti kestänytkään kuin 8.15-12.15), tunnelma oli mukava eikä aamullakaan väsyttänyt herätä yhtään niin paljon kun olin ajatellut perjantai-iltana.

Töiden jälkeen käytiin työkavereiden kanssa oluella (tai Irish coffeella..miten vain) ja parannettiin hetki maailmaa. Osa jatkoi toki pidempään, mutta minä tulin kotiin, jossa Anton oli juuri saanut lapset päiväunille. Otettiin itse pienet tirsat ja sitten jo jouduttiinkin herättämään lapset, koska meitä kutsui ihanan Elma-kummitytön 2-vuotissynttärit.

Saavuttiin synttäreille tosin 1,5 tuntia myöhässä, mutta enpä usko, että se ketään haittasi..saivat toiset kahvitella ilman ympäriinsä juoksevia lapsia ja melua (kyllä noissa meidän lapsissa menoa riittää..ja saavat ne villittyä myös muita mukaansa).

Kotona syötiin eilistä pitsaa ja laitettiin lapset nukkumaan. Päätin aloittaa Evaldin kanssa yksikseennukahtamisharjoitukset (onko toi yhdyssana?). Se kun on ennen sujunut ihan hyvin, mutta remontin aikana vallinneen elämäntilanteen ja sittemmin uuden sängyn myötä, jäänyt taas toteuttamatta. Pelkäsin, että siinä menisi tosin koko ilta, mutta eipä mennyt. Pari sellaista kamalaa huutoitkua ja pian jo täydellinen rauhoittuminen. Mutta tästä voin kirjoittaa tarkempia muistiinpanoja myöhemmin..

Nyt nimittäin röhnötän sohvalla ihan uupuneena...Onneksi huomenna on sunnuntai (tosin vähän pelkään sunnuntaiden hehkuttamista sen pari viikkoa sitten iskeneen vatsataudin myötä..).

Voi pettymysten pettymys

Odotin aika paljon kun kuulin, että Ben&Jerry´siltä on tullut jugurttijäätelöä. Jugurttijäätelö on nimittäin herkkuani, samoin kun Ben&Jerry´sit. 

Mutta petyin. Maku oli ihan hyvä, mutta mikä tästä teki Ben&Jerry´sin? Ei mitään ihania sattumia, eikä makujen sekamelskaa. Odotin koko ajan, että suuhun osuisi joku pähkinä tai ihana karamellinkappale.. 

Ehkä arvasitkin, ettei osunut.

Maaliskuu

Kuun ensimmäisenä päivänä oli jo ihan kevät! Lähdin Astridin ja Evaldin kanssa Littoisiin. Ihmettelin vaarille, että miten helmikuussa voi olla tälläinen ilma, kun tajusin, että onhan jo maaliskuu..no sitten, ei kai siinä sitten mitään ihmettelemistä ole!

Oltiin pihalla, käytiin syömässä ja nukkumassa sisällä ja tultiin taas pihalle. Vaari leikkasi omenapuita. Minä ja lapset leikittiin laivaa, keinuttiin, saatiin leikkimökki leikeillämme uuteen siivoon (ei ehkä ihan kevätsiivo), Astrid kiipeili puussa, pyöräiltiin (Evald oli taas hajoamispisteessä, kun hänellä ei ole pyörää jossa on polkimet..ei kelvannut potkupyörä enää kun Astridin pyörä kaivettiin esiin..huoh!). Kevään merkki oli mielestäni jopa se, että Astrid astui koirankakkaan.

Mutta niin sitä sitten kuun toisena päivänä (hento) lumikerros peitti maan. Talvea tai kevättä..mutta ei mitään sekoitusta, kiitos! Huvittaisi kaivaa jo lapsille pelkät kuoripuvut (vielä vedetään toppavaatteissa, vaikka joka päivä asiaa emmin..) ja itselle Converset esiin sekä pakata toppatakit ja talvikengät varastoon.. Pyöräilykypärän kävin jo ostamassa itselleni sen Ruisrokissa varastetun tilalle.

Mistä narusta vedetään..

..no ei ehkä narusta, mutta jostain pitäisi nuo keittiön kaapit saada auki. Vanhassa kodissa keittiö oli lopulta vetimetön, koska alkuun en osannut päättä millaiset haluaisin ja sitten jo opittiin olemaan ilman vetimiä. Vieraita ajatellen hankittiin muutamiin kaappeihin pomppulukot (tai mitä lie ne on), jotka avasivat ovet painamalla, mutta nekin olivat sellaisia muovisia pili-pali-lukkoja Ikeasta joista osa hajosi saman tien.

No, en edelleenkään pidä mistään vetimistä ja haluaisin kunnolliset pomppulukot, mutta...nyt kun kodinkoneet on integroitu kaappeihin, on niille pakko hankkia vetimet, koka mitäpä sitä jääkaapilla tai tiskikoneella tekee, jos sitä ei saa auki. Enkä myöskään siedä sellaista, että osassa kaappeja on vetimet ja osassa ei. Kaikkiin tai ei mihinkään, siis!

Ikean valikoima on surkea. Ikean lisäksi olen käynyt Kvikissä. Haluan mahdollisimman huomaamattomat vetimet, joten ne saisivat olla vallkoiset. Kvikillä on ne niin nähdyt pitkät, kulmikkaat ja aika kapeat vetimet. Yök ja anteeksi kaikki te joilla ne on (makuasia..). Toiset valkoiset, ei nekään kovin mielikuvitukselliset, on sellaiset yläreunaan kiinnitettävät, ikäänkuin "kynnet" joista saa vedettyä kaapin auki. Mutta saako ne sitten asentaa myös sivulle? Koska jääkaappiin sitä ei ainakaan saa yläreunaan?

Täytynee selvittää..tosin Kvikin palvelu on ollut meidän mielestä niin surkeaa, ettei kovin mieluusti siellä kyllä asioisi, vaikka oikein kivoja keittiöitä heiltä kyllä saa (meidän hanahan on Kvikiltä..). Raivostuttava juttu..luulin muuten jo, että Ikeasta itsestään olisi löytynyt täydellinen ovimalli (sellainen minkä yläreunassa oli lovi aukaisua varten), mutta eihän sitä nyt saanut tietenkään korkeakiiltoisena. Se olisinkin ollut liian helppoa!

Good food & company

Perjantaina oli loistava ilta. Hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Menu koostui erilaisista hodareista;
-espanjalaistyyppisellä makkaralla, salsalla, avokado-tomaattisotkulla täytetty hodari
-bratwurstilla, hapankaalilla ja dijon-sinapilla täytetty hodari
-amerikkalainen hodari, johon laitettiin lihaisa makkara, juustokastiketta, pekonia, paahdettua sipulia

Lisäksi täytteitä oli vaikka ja mitä; majoneesia, sinappeja, ketsuppeja, juustoraastetta, sipulia, jalapenoja, kurkkusalaattia..en edes muista kaikkea.

Itse söin espanjalaisen ja amerikkalaisen hodarin. Enempää ei pystynyt, mutta jessus kun oli hyvää. Pojilla oli jokaiseen hodariin sopivaa olutta ja olipa alkosta löytynyt joku (olisko ollut Bearflag Dark Red Wine Blend) Amerikkalainen punaviini jonka piti sopia hodareiden kanssa..en siitä nyt osaa sen enempää sanoa, muuta kun että juoduksi tuli ja ihan helpostikin. Tosin maistui tuo coca colakin aika hyvin sen amerikkalaisen hodarin kaverina.

Ja seura, se vasta hyvää olikin. Meno oli kova..neljä lasta, joista yksi neljävuotias ja kolme kohta kaksi vuotiasta menivät pää kolmantena jalkana edes ja takas. Keittiössä sai olla vähän enemmän rauhassa ja vaihto miesten ja naisten kesken otettiin jossain kohtaa. Onneksi se lasten kaitseminen sujuu kaikilta...

Laivanrakennusinsinööri E.G.

Kuvien välissä Laivanrakennusinsinööri E.G. oli sotkenut paitansa tussilla

Sitä onnea mikä tyhjästä pahvilaatikosta tulee, kun siellä saa leikkiä. Kun sinne saa värikyniä. Kun laatikkoa saa värittää, ihan mielin määrin. Ja kun vielä vanhemmat keksivät tuoda pienemmälle leikkityökalut ja leikata isommalle Ikean kylmäkalusteiden mukana tulleita ympäristö-energia-ohje-mitä-lie-tarroja. Kun saa liimata tarroja. Ja kun saa uhrata omiakin tarroja sen laatikon koristelemiseen. Ja kun sinne mahtuu vielä sekä sisko että veli. Yhdessä ja melkein sovussa.

Siitä tuli naurua ja riemua. Siitä tuli ähän riitaa ja "murskautuneita" sormia sekä muutamia alle jääneitä hiuksia. Siitä tuli monen illan leikkipaikka. Siitä tuli äidille ja isälle yksi rauhallinen päiväkahvi. Siitä tuli jotain yhteistä. Siitä tuli hieno ja värikäs. Siitä tuli itsensä tusseilla pilkulliseksi värittänyt kohta yksivuotias ja "verta, verta, verta"-huutava neljävuotias. Siitä tuli laiva.