Lauantain leipomukset

Toteutin viime viikonloppuna lauantain leipomukset jo perjantaina..koska sää oli aurinkoinen ja no, en tiedä. Moni muu ei ehkä nimenomaan leipoisi aurinkoisena perjantaina, mutta itsellä oli niin hyvä fiilis, että vaikka vähän väsytti, oli tunne, että pitää leipoa.

En ollut hetkeen tehnyt sitruuna-valkosuklaamuffinsseja, joista pidän itse ihan kamalasti. Koska jääkaapissa oli vielä purkki valmista vaniljakastiketta, tuntuivat nämä muffinsit jopa helpolta tekemiseltä. Eivät ne toki vaikeita ole, vaikka kastikkeen itse keittelisikin, mutta nyt suorittiin mutkat..

Ainoa ongolema oli se, ettei reseptiä meinannut löytyä. Olen sen joskus anopiltani ottanut, kun olen hänen leipominaan näitä syönyt..kaivelin sitä puhelimen kätköistä ja muutamastakin reseptijemmasta, ennen kun löysin. Tässä se siis on, niin ei tartte enää ihmetellä mistä löytyy.


SITRUUNA-VALKOSUKLAAMUFFINSIT

150 g valkosuklaata
puolikkaan sitruunan kuori
100 g voita
80 g sokeria
90 g jauhoja (alkuperäisessä ohjeessa oli vähemmän, mutta ne lässähti pahasti)
0,5 tl leivinjauhetta
2 munaa

1. Sulata 100 g suklaasta ja lisää siihen sitruunankuori
2. Vatkaa voi ja sokeri kovaksi vaahdoksi
3. Lisää sula suklaa voi-sokerivaahtoon
4. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään
5. Lisää jauhot taikinaan
6. Sekoita taikinan joukkoon munat
7. Kaada muotteihin ja paina jokaiseen pala suklaata
8. Paista 200 asteessa noin 8-10 minuuttia
9. Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa


Ohjeeseen kuului myös vaniljakastikkeen ohje, mutta sitä ei enää ole tallessa. Alkuperäinen ohje on luullakseni Glorian ruoka ja viini -lehdestä.

Aurinkopojan viimeiset pötköttelyt

Kolme päivää sitten mummu haki lapset päiväkodista ja me suunnattiin Antonin ja Aatoksen kanssa autolla kohti Hyvinkäätä. Sieltä löytyi pariskunta, joka etsi itselleen aikuista Manchesterin terrieriä. Ja me olimme jo jonkun aikaa miettineet onko aika etsiä Aatokselle uusi koti.

Aatos kun ei oikein koskaan sopeutunut asumaan Turussa. Eikä sopeutunut oikein mihinkään muuhunkaan. Ihana, mutta jotenkin niin herkkä ja haastava koirapoika. Tunteet ovat menneet edes-takaisin, ylös-alas ja sinne-tänne. Tuntuu, että yritimme paljon, paljon jäi vielä kokeilematta ja toisaalta ettei enää ole voimia kokeilla mitään.

Päätös oli raskas. Toisaalta olo helpottui heti kun päätös oli tehty. Ja vielä enemmän kun tapasimme pariskunnan ja näimme heidät Aatoksen kanssa. Silti ikävöin. Silti kotona on outoa ilman Aatosta. Selatessa puhelimen kuvia tuli tämä kuva vastaan. Kuva lähtöpäivän aamulta, jolloin Aatos pötkötteli tuttuun tapaansa kodin aurinkoisimmassa paikassa.

Onneksi se aurinko paistaa Hyvinkäälläkin. Aurinkopoika.