Toukokuun viimeisillä viikoilla...

...vietettiin muun muassa muskarin kevätjuhlaa, jossa meidän perheestä esiintyivät pelle (thank God, Astrid valitsi vaihtoehtoisista esiintymisasuista pellen eikä sitä nukkea jonka taisivat lähes kaikki muut tytöt valita) ja kesämies.
Pellepuvun kanssa menasi ensin tulla itku, kun en löytänyt toivomaani harlekiini-kangasta housuihin, mutta loppujen lopuksi tuo pellepuku oli mielestäni oikein onnistunut ja hauska ja mikä tärkeintä, pelle itse diggasi sitä!

Laulupiirtämässä

Osana Lasten musiikkijuhlia järjestettiin Konservatorion vanhemmille laulupiirtämisen-työpajoja. Ilmoittauduin työpajaan jo ajat sitten..vähän summamutikassa valittuun aikaan. Hyvä niin, koska Astridin hyvän ystävän äiti oli bongannut nimeni listasta ja ilmoittautunut samaan työpajaan. Vielä parempi niin, sillä kaiken tämän kiireen keskellä olisi ehkä jäänyt työpaja käymättä ilman Ilonan ilmoittautumista.

Suunnattiin sitten yhdessä työpajaan tietämättä asiasta oikeastaan mitään etukäteen. Ja voi mikä ilo minut valtasi, kun ymmärsin mistä on kyse ja pääsin kokeilemaan. Mikä työmuoto! Loistavaa! Laulupiirtäminen on pop! Ostin tietenkin melkein kaiken materiaalin mitä tällä taitavalla Minna Lappalaisella oli tarjolla. Kokeilin jo vähän töissäkin ja olen ihan myyty. Huumassa!

Pari päivää myöhemmin käytiin Astridin ja Evaldin kanssa laulupiirtämistyöpajassa yhdessä. Tilanne oli sikäli jo katastrofinen, että lähtökohtana oli mennä kaksin Astridin kanssa. Mutta tein väärän valinnan, päätin oikaista päiväkodin pihan läpi mennessäni häntä hakemaan (ja vielä oikeasti olin jo kiertämässä päiväkodin kadun puolelta, mutta sitten ajattelin, että Evald voi olla ikkunassa ja nähdä minut, joten käännyin takaisin pihalle), ja siinähän se pienempi lapseni tupsahti suoraan vastaan..Tein vielä epätoivoisin katse toiseen suuntaan-liikkeen, mutta minut oli jo huomattu. Arvaa vaan mikä itku, kun äiti meinaa jättää pihalle. En tohtinut jättää Evaldia pihalle itkemään, joten nappasin hänet aidan yli (olin jo ehtinyt isojen pihalla) syliin ja lähdettiin yhdessä Astridia hakemaan. Niinpä siis kuljettiin kahdella bussilla, torilla vaihtaen, Konservatoriolla ja tietenkin ilman rattaita. Kuka sitä nyt 1- ja 4-vuotiaille rattaita keskustassa ja bussissa tarvitsisi? Perille päästiin ehjänä ja suht hiettömänä kuitenkin.

Molemmat lapseni kyllä piirsivät (edes vähän), mutta Evald keskittyi enemmän liitulaatikon kaatamiseen ja keräämiseen ja kaatamiseen ja keräämiseen. Eikä piirtäessään tietenkään piirtänyt omia kuvia, vaan "sotki" Astridin ystävän piirrustuksia. Tytöille tuli myös riitaa monista jutuista, mm. kahdesta samanlaisesta vaaleanpunaisesta liidusta ja siitä kuka saa olla Evaldin vieressä (onhan sillä pojalla kaksi viertä, mutta ei se toki käynyt että toinen tytöistä olisi ollut toisella puolella ja toinen toisella).

Kaavaillun kahden session sijaan valittiin Ilonan kanssa olla vain yksi ja siirryttiin kahvioon odottelemaan kyytejä (jep, en todellakaan aikonut matkustaa vielä kotiin bussilla näiden kahden kanssa ja edelleen ilman niitä rattaita) ja syömään jäätelöä. Toki siinäkin matkalla saatiin aikaan onnettomuuksia ja draamaa. Mitäs muutakaan, kun on kyseessä Astrid ja Neiti S.

Mutta yhteistä tekemistä se ainakin oli, jos ei muuta...

Lumisen lauantain jatkot

Luminen lauantai jatkui päiväunien jälkeen Lasten musiikkijuhlien merkeissä. Ei tosin kovin onnistuneesti, ainakaan musiikin suhteen.

Lähdettiin Astridin, Evaldin ja Astridin Anna-kummin kanssa katsomaan ja kuuntelemaan SUMU Big Bandin Storyville-konserttia. Oltiin kuin oltiinkin ajoissa paikalla, vaikka Astrid ei kovin yhteistyökykyinen lähtijä nykyään ole.

Istumapaikkaa arvottiin; Astrid halusi eturiviin koska istuttiin siinä muskarin joulujuhlassakin, mutta minä määräsin meidät istumaan ylemmäksi, jotta nähtäisi paremmin.

Odoteltiin...ja kun musiikki alkoi, alkoi Evald itkeä. Hetken yritin rauhoitella häntä sylissä, mutta eipä se tuottanut tulosta. Lähdettiin siis eteiseen, johon musiikki kyllä kuului oikein hyvin, mutta slideshowta ja näyttelijöitä ei tietenkään nähty.

Yritin palata takaisin, mutta aina kun lähestyin salin ovea, alkoi Evald nostaa kierroksia. Jäätiin siis istumaan eteiseen. Pian sinne tuli muutama muukin kosteasilmäinen lapsi. Ja kohta puolin myös Astrid ja Anna.

Lähdettiin siis kymmenisen minuuttia ennen konsertin loppua kohti Gaggui kahvilaa. Ja siellä oltiinkin sopivasti. Saatiin sielläkin valita pöytä - ja ihan pian sen jälkeen joutuivat muutamat asiakkaat kääntymään ovella, koska joka pöytä oli täynnä.

Hyvä maku jäi siis suuhun, vaikka lapsista tuskin tuli big band musiikin faneja. Harmi, koska äiti kyllä tykkää sellaisesta musiikista (harmi myös, koska nyt Astrid kieltäytyy tulemasta Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun konserttiin ensi sunnuntaina..eikä tule vaikka kerroin (mikä piti vielä paikkansa) että siellä Stroyville-konsertissa sai lopuksi jokainen lapsi oman karkkipussin..).

Ja niin, kaikki kakut oli Astridista yhtä ja tosi hyviä. Syötiin siis Mustigoi, Voivattu ja se joku Kirpiä ja sit vielä niitä ihania sitruunakeksejä.