Piristystä sairastavalle

Kun on sairaana ja olo on apea, niin tämä pikku-ukko kyllä ilahduttaa, irvistyksellä tai ilman. 

Ps. Joku sanoi, että pojat laittaa päälle ihan mitä vaan, ei ne välitä tai valitse itse.. Meillä ei pidä paikkaansa, Evald kun keksii jonkun minkä päälleen haluaa (ja hän keksii aika usein ja yleensä jotain siskon kaapista), niin se myös laitetaan, kuten kuvan helmet..

Moni juttu päältä ruma, sisältä tosi herkullinen (vai miten se sananlasku meni)

Kun kerran Hullujen päivien hullutteluista alettiin puhua, niin jatketaan vähän. Näin peltirasian, totesin mielessäni: "KAAMEA!". Luin kuitenkin mitä rasia sisältää enkä enää voinut vastustaa. Kiss-Kiss-karkkeja = ihanaa!
Vähän mulla on karkkimaku mummoutunut. Salmiakki (ja joku laku) maistuu mutta muuten ei tee mieli kuin vihreitä kuulia, Kiss-Kissejä ja kettukarkkeja. Joskus vähän Omareita.
Uskon myös tietäväni ottajan rasialle ihan perhepiiristä. Meidän oma Roska-Raija aka Astrid on mielissään tilpehööristä kuin tilpehööristä.

Piiiiitkäperjantai

Kello on vasta 17.50 ja päivä on tuntunut, nimensä mukaan, pitkältä. Lapset ovat väsyneitä ja samalla ihan kierroksilla. Anton lähti hetki sitten kuoron keikalle. Tekemistä olisi vaikka ja kuinka paljon, mutta mitään ei saa tehtyä, koska jos poistun hetkeksi lasten luota, lähtee meno lapasesta. Tänään on jo loukattu, itketty, huudettu, poljettu jalkaa, heitelty tavaroita jne.jne.
Tänään ei olla paljon kuunneltu kehoituksia, kieltoja eikä varoituksia. Ja rymissyt siis on. Vielä pitäisi jaksaa ainakin pari tuntia. Tiedän, ei mitään verrattuna kärsimykseen, jota Big J. joutui kokemaan, mutta olen silti lopen uupunut..tule jo pääsiäispäivä! (Okei..odotan myös ihan vaan huomista - tiedossa kivoja ystäviä ja herkkuja!)

Sadetakki

Astrid tarvitsee sadetakin. Sadetakki on toisaalta aika turha varuste. Usein päiväkodissa riittää päälle kurahousut, koska kuorivaatteet nyt pitävät vettä sellaisissa olosuhteissa, joissa he päiväkodissa ulkoilevat. En tiedä muista päiväkodeista, mutta tuntuu, ettei tuolla (ainakaan meidän lasten ryhmissä) kyllä ulkoilla säällä kuin säällä. Enkä itsekään pidä säällä kuin säällä ulkoilua tarpeellisena. Mieluummin sitten hyvän sään aikaan vaikka koko päiväisesti ulkona ja hyvällä mielellä, kuin huonolla ilmalla hampaat irvessä (Ehkä joku lapsuustrauma tuo sateella ulkona?!). Anyways: sadetakki.

Evaldilla on Marimekon ihana musta-valkoraidallinen sadetakki, jonka viemistä päiväkotiin arastelin alkuun. Sitten mietin, että hitto! Meillä on hieno sadetakki, miksi käyttäisimme sitä vain niinä muutamana kertana kun satumme sadesäällä lähtemään kauppaan? Vaate on tehty käytettäväksi ja näin vein sen raitatakin päiväkotiin (Vannotin Antonin tosin katsomaan takkia aina hakiessa, jos on päivällä satanut, koska "jos se sitten siellä kuivuu kuraisena, ei sitä saa millään puhtaaksi".). Astridille olisin ostanut samanlaisen sadetakin, mutta sepä ei käynyt koska siinä on autoja vuoressa toisin sanoen poikein takki.

Olen kyllä löytänyt sadetakin yli muiden: Mini Rodinin vaaleanpunaisen Spot-takin, mutta se väri ja hinta. Jos takki olisi halvempi voisin ostaa vaaleanpunaisen Astridille, mutta kun takki on noinkin hintava, en tiedä raaskinko ostaa Astridille sitä, koska en usko haluavani pukea Evaldia siihen sitten kun hän on ko. kokoa (Okei, takki voi toki hajota ennen sitä tai mitä vain, mutta lähtökohtaisesti pyrin ostamaan ulkoilukamat ja varsinkin nämä vähemmän käytettävät niin, että ne menevät molemmille.). Mutta kun on kerran löytänyt sen just ihanan, ei mikään muu oikein näytä hyvältä. Muutamia suosikkejani kuitenkin tässä:

Kuva: Babyshop.se

Se ihanin!

Kuva: Babyshop.se

Tämä väri menisi Evaldillekin, mutta jotenkin vain ei nappaa..

Kuva: Babyshop.se

Minia A Turen Julien-takki on aika kiva..näyttää ehkä vähän sellaiselta vaaleankeltaiselta enemmin kun kirkkaankeltaiselta..

Kuva: Babyshop.se

 Tässä keltainen takki Ticketiltä. Näistä tulee kyllä niin Ultra Bra mieleen!

Kuva: Marimekko.com

Marimekon Arvoitus-takki on kiva, mutta sitä ei taida saada kuin kokoon 104 asti, eli se menis just tai olis nafti joten jää pois laskuista JA toisaalta tykkään ko. kuosista, joten olin ajatellut ostaa Astridille tunikan, joten en senkää puolesta haluaisi samasta vielä sadetakkia.

Kuva: Amazon.com

Tähän Hatleyn takkiin jo vähän ihastuttiin. Tyttömäinen toki tämäkin, mutta lähikuvasta alkoi tökkiä tuo vuori. Näyttää niin..en tiedä tekokeinoiselta..Mutta kuosi on kyllä jotenkin tosi pop.

Kuva: Riemuli.fi

Tässä olisi takki, joka menisi Evaldillekin, mutta jotenkin kun sade on muutenkin niin ankeaa, niin entäs tämä sitten? Tietty jos ostaisi jonkun kivan sadehatun ja -hanskat..tosin ei taida sydvesti kuulua peruspäiväkotitamineisiin...

Kuva: Amazon.com

Tää Hatley olisi kuosilta kiva, mutta olen tosi tosi tosi kyllästynyt kirkkaanpunaiseen. Ja muutenkin tää on mielstäni jotenkin tyttömäinen..se on toi kirkkaanpunainen yhdistettynä tuohon musta-valkoiseen..ehkä..tai ehkä sittenkin nuo rypytykset.

Kyllä sitä ehtii kesä koittaa, ennen kun olen tehnyt päätöksen. Tai miten olisi se perus Rukka? Mutta kun se sade on niin ankea asia, että saisi se takki sentään olla kiva. Mutta toisaalta..se on vaan sadetakki. Saa nähdä mitä tässä käy?!

Karhunpoika sairastaa

Evaldin kevätflunssa paljastui eilen keuhkoputkentulehdukseksi sekä märkiväksi korvatulehdukseksi. Jäin siis pojan kanssa kotiin ja lähdimme lääkäriin. Kommunikointiamme:

Minä: Odotas hetki, niin äiti hakee rattaat.
Evald: Ei haluu!

M: Otetaans sun ulkovaatteet pois.
E: Ei haluu!

Lääkäri: Mitäs hän mahtaa painaa?
M: Nyt en osaa sanoa. Parempi punnita.
E: Ei haluu!

L: Tykkäätkö tarroista?
E: En.
M: Etkö edes autotarroista? Katso!
E: Ei haluu!
(Hetken kuluttua osoittaa tarralaatikkoa.)
E: Autoo.
M: Siellä oli autotarra.
(Otamme autotarran. Evald tutkii sitä.)
E: Ei haluu!

M: Lähdetään apteekkiin ja kotiin.
E: Ei haluu! Leikkii.
(Saa leikkiä hetken, kun lähetän Antonille tilannekatsauksen tekstiviestillä.)

M: Nyt me ihan oikeasti lähdetään.
E: Ei haluu! (Itkua)

M: Äiti laittaa sut rattaisiin istumaan.
E: Ei haluu!

(Apteekissa on jonoa.)
M: Pitää vähän odottaa.
E: Ei haluu! Kaapoo!
(Saa katsoa Kaapoa odoteltaessa.)
M: Äiti ottaa nyt sen puhelimen pois kun lähdetään.
E: Ei haluu! (Itkua)

M: Otetaan ulkovaatteet pois.
E: Ei haluu!

M: Avaa suu! Aa!
E: Ei haluu!
(Useampi annos lääkettä lentää ympäri pöytää, meitä, lattiaa. Itkua molemmin puolin! Lopulta sotken lääkkeen suklaavanukkaaseen. Se uppoa! Thank God!)

M: Vaihdetaan vaippa ja mennään päiväunille.
E: Ei haluu!

Kai me vähän juteltiin muutakin, mutta voin kertoa, että tiettyinä päivinä kommunikointi, juuri puhumaan oppineen kohta kaksivuotiaan kanssa, on aika pirun yksitoikkoista. Tai sitten lapseni on anarkisti..

Laulupiirtämässä

Osana Lasten musiikkijuhlia järjestettiin Konservatorion vanhemmille laulupiirtämisen-työpajoja. Ilmoittauduin työpajaan jo ajat sitten..vähän summamutikassa valittuun aikaan. Hyvä niin, koska Astridin hyvän ystävän äiti oli bongannut nimeni listasta ja ilmoittautunut samaan työpajaan. Vielä parempi niin, sillä kaiken tämän kiireen keskellä olisi ehkä jäänyt työpaja käymättä ilman Ilonan ilmoittautumista.

Suunnattiin sitten yhdessä työpajaan tietämättä asiasta oikeastaan mitään etukäteen. Ja voi mikä ilo minut valtasi, kun ymmärsin mistä on kyse ja pääsin kokeilemaan. Mikä työmuoto! Loistavaa! Laulupiirtäminen on pop! Ostin tietenkin melkein kaiken materiaalin mitä tällä taitavalla Minna Lappalaisella oli tarjolla. Kokeilin jo vähän töissäkin ja olen ihan myyty. Huumassa!

Pari päivää myöhemmin käytiin Astridin ja Evaldin kanssa laulupiirtämistyöpajassa yhdessä. Tilanne oli sikäli jo katastrofinen, että lähtökohtana oli mennä kaksin Astridin kanssa. Mutta tein väärän valinnan, päätin oikaista päiväkodin pihan läpi mennessäni häntä hakemaan (ja vielä oikeasti olin jo kiertämässä päiväkodin kadun puolelta, mutta sitten ajattelin, että Evald voi olla ikkunassa ja nähdä minut, joten käännyin takaisin pihalle), ja siinähän se pienempi lapseni tupsahti suoraan vastaan..Tein vielä epätoivoisin katse toiseen suuntaan-liikkeen, mutta minut oli jo huomattu. Arvaa vaan mikä itku, kun äiti meinaa jättää pihalle. En tohtinut jättää Evaldia pihalle itkemään, joten nappasin hänet aidan yli (olin jo ehtinyt isojen pihalla) syliin ja lähdettiin yhdessä Astridia hakemaan. Niinpä siis kuljettiin kahdella bussilla, torilla vaihtaen, Konservatoriolla ja tietenkin ilman rattaita. Kuka sitä nyt 1- ja 4-vuotiaille rattaita keskustassa ja bussissa tarvitsisi? Perille päästiin ehjänä ja suht hiettömänä kuitenkin.

Molemmat lapseni kyllä piirsivät (edes vähän), mutta Evald keskittyi enemmän liitulaatikon kaatamiseen ja keräämiseen ja kaatamiseen ja keräämiseen. Eikä piirtäessään tietenkään piirtänyt omia kuvia, vaan "sotki" Astridin ystävän piirrustuksia. Tytöille tuli myös riitaa monista jutuista, mm. kahdesta samanlaisesta vaaleanpunaisesta liidusta ja siitä kuka saa olla Evaldin vieressä (onhan sillä pojalla kaksi viertä, mutta ei se toki käynyt että toinen tytöistä olisi ollut toisella puolella ja toinen toisella).

Kaavaillun kahden session sijaan valittiin Ilonan kanssa olla vain yksi ja siirryttiin kahvioon odottelemaan kyytejä (jep, en todellakaan aikonut matkustaa vielä kotiin bussilla näiden kahden kanssa ja edelleen ilman niitä rattaita) ja syömään jäätelöä. Toki siinäkin matkalla saatiin aikaan onnettomuuksia ja draamaa. Mitäs muutakaan, kun on kyseessä Astrid ja Neiti S.

Mutta yhteistä tekemistä se ainakin oli, jos ei muuta...

Pizzaperjantai

Vanhassa kodissa vietettiin lähes joka perjantai pizzaperjantaita. Nyt siis vietettiin myös uudessa. Koko viikon himoitsin ja odotin pitsaa. Joten perjantaina, heti töistä kotiin päästyäni, laitoin yleiskoneen laulamaan ja taikinan tulemaan. Tosi hyvä taikinaohje on Leila Lindholmin kirjasta Vielä yksi pala. Kirjassa on kaksi taikinaohjetta, toinen juurellinen jonka tekoon menee monta päivää ja sitten se tavallinen ohje. Molemmat hyviä, juurellinen ehkä vähän parempi, mutta koska en yleensä ikinä muista laittaa juurta tulemaan tarpeeksi ajoissa, tyydytään usein siihen tavalliseen.

Myös kirjan tomaattikastikeohje on mahdottoman hyvä. En tosin tällä kertaa muistanut miten hyvä ja jätin sen tekemättä. Käytettiin valmista tomaattimurskaa, jota yritettiin vähän maustaa. Toimi sekin, mutta vasta kun syötiin muistin miten hyvää se Leilan tomaattikastike on. En siis enää koskaan, muuten kuin äärimmäisessä hädässä, turvaudu valmiiseen, vaan kuuliaisesti lupaan keitellä kastikkeen jatkossa itse.

Teimme kuusi pitsaa, joihin heittelin täytteitä (ihmettelen muuten, miksi pitsassa puhutaan täytteistä, koska täytehän tarkoittaa, että tavara on jonkun sisällä, täytteenä, joten kun ne pitsassa eivät ole minkään asian sisällä vaan päällä, niin miksi ne ovat silti täytteitä eivätkä vaikka päällisiä??) vähän miten sattuu; parmankinkkua, buffala-mozzarellaa, aura-juustoa, paprikaa, sipulia, chorizoa, vuohenjuustoa, kesäkurpitsaa, saksanpähkinöitä. Paras kompo omaan suuhuni oli tällä kertaa kesäkurpitsa-vuohenjuusto-saksanpähkinä, ah!

Hetken epätoivon koin luullessani, ettei meillä ole oreganoa...mutta kun sitä löytyi ja heitettiin mustapippurin ja rucolan kera pitsan päälle, niin kyllä maistui. Kehuskelin oppilaille perjantaina, että aijon syödä niin paljon pitsaa, että vielä lauantainakin on huono olo ja (koska yritän olla sanojeni mittainen), niin tällä kertaa toteutin aikeeni ja olin lauantaina vielä lounasaikaan aika kylläinen perjantain pitsoista.

Pitsaperjantain kruunasi isän vierailu. Ja vaikkei hänellä ollut "ollenkaan nälkä, kun juuri syötiin", niin upposi sinnekin useampi pala pitsaa. Lapset riehaantuivat paapan vierailusta, niin että nukahtaminen oli vähän haastavaa, mutta eipä tuo mitään. Viikonloppu kuitenkin...

Nyt kun tässä pohdin, niin enpä tiedä jaksanko jatkossa syödä joka perjantai pitsaa. Jotain mättöä kyllä mieluusti, mutta että pitsaa joka kerta? Ei ehkä. Ensi perjantaina menen sitä paitsi Saaralle naisteniltaan, joten Anton ja lapset saavat syödä keskenään. Näin ollen minulla ei taida olla oikeutta valita ruokaa. Voipi siis olla, että pitsa maistuu taas sitten kahden viikon päästä...tai burgerit, tai ah! itsethdyt burgerit..ei ole niitä voittanutta! Burgeriperjantai siis seuraavaksi!

"Voi p***y!"

Ajassa 4 vuotta, 2 kuukautta ja 22 päivää (tarkalleen ottaen 21 päivää, 20 tuntia ja noin 53 minuuttia), valitsin sanoikseni voi-perseen sijaan voi-pyllyn...

Ja riemuhan siitä repesi. Suunnaton riemu.

"Äiti sanoi voipylly, pylly, pylly, voipylly!" (Toistetaan noin 300 kertaa, hypitään ympäriinsä ja kikatetaan.)

Jatkossa äiti miettii vielä tarkemmin sanojaan.