Keittiömurheita vol.1

Tälläinen liesi meille nyt sitten tulee.
Kuva verkkokauppa.comista.

Kuten jo hetki sitten ruuasta mainitessani kerroin, ei meillä ole ollut keittiötä aika pitkään aikaan. Tai siis, keittiö, noin niinkuin huoneena kyllä on. Ja on siellä jo useamman viikon ollut myös kaikki kalusteet paikallaan..mutta olemme odottaneet liesitasoa.

Meillähän oli jo liesitaso ostettuna ja kotiinkuljetettuna, kun sain päähäni, että haluankin toisenlaisen. Induktion ja valkoisen. Sitä sitten metsästettiin ja kun hyvä löytyi, oltiin aina liian väsyneitä tai kiireisiä tilaamaan se. Ja niin kului jokunen päivä (ehkä jopa 1,5 viikkoa) vaan saamattomuuttamme. Mutta nyt siis alkuviikosta, oli kulunut kuukausi siitä kun teimme tilauksen verkkokauppa.comiin. Olen aiemmin ollut ko. kauppaan ihan tyytyväinen, mutta nyt kyllä vähän ihmettelin toimintaa, varsinkin alkuun..
Ennen kun tilauksessa mainittu kuukauden toimitusaika oli kulunut, ei asiakaspalvelu voinut tehdä mitään sen suhteen, että olisimme saaneet osviittaa koska liesi on tulossa. Ja kun kuukausi kului ja he alkoivat asiaa selvittämään, niin ta-daa..eihän sitä liesitasoa ollut tulossakaan. Loppu maahantuojalta. Poistunut valmistajalta.

Mutta onneksi tässä kohtaa verkkokauppa.com alkoi toimia hyvin ja he tilasivat meille heti toisen, vähän paremman liesitason ja siihen samaan hintaan, jonka olimme aiemmasta maksaneet. Se on meille nyt luvattu viikossa, joten odotuksen pitäisi päättyä juurikin pian..

..mutta ei ne keittiömurheet tähän lopu. Siitä kuulette lisää seuraavalla kerralla (vai mitä se Tao Taon äitikarhu aina sanoikaan??)

Gaggui

"Vähä liia tuhti"

Ne on tehny kaiken yhdes. Ne on niin ihanii!

Jotain ihanaa on tapahtunut!

Ihanat ystäväni olivat rohkeita. Heillä oli unelma. Ja nyt se on toteunut!

Viime torstaina pääsin vähän etukäteen ystäville ja perheelle tarkoitettuun tilaisuuteen ja lauantaina kaffela avasi ovensa yleisölle.

Kaikki oli ihanaa ja olen niin onnellinen Jonnan ja Johannan puolesta! Hyvä tytöt!

Gaggui-kaffela Humalistonkatu 15:sta ja facebookissa. Niin ja juttuja löytyy mm. teeässästä ja Melkein kuin uusi-blogista ainaskin. Ja onhan sillä Jonnalla oma blogikin.

You must feel it!

Skål.

Virallista. Sitä se nyt on. Ja sen kunniaksi; Skål!

Olipa kerran.

Tarina alkaa eräästä korttelikapakasta, johon oli kokoontunut perjantaina, alkuiltapäivästä, pieni porukka työkavereita turisemaan kaikesta muusta paitsi työasioista...

(Päivä oli ihmeellinen. Yleensä en itse voi osallistua tähän turinointiin, sillä perjantaina, alkuiltapäivästä, haetaan lapset päiväkodista, siivotaan, käydään ehkä ruokakaupassa ja aletaan orjentoitua viikonlopun touhuihin. Tänäkin perjantaina olin jo lähtenyt kohti päiväkotia ja soitin tuttuun tapaan Antonille.
"Mene nyt kun kerrankin on mahdollista. Mä haen pojan ja nähdään sitten kotona. Tuo jotain ruokaa!" sanoi hän puhelimeen.
Käännyin, soitin työkaverille jonka olin juuri hetki sitten lähettänyt kohti korttelikapakkaa yksin ja juoksin hänet kiinni.)

..."Ei meillä ole ikinä rahaa sellaiseen, mutta saahan sitä unelmoida!" selitin antaamuksella työkaverilleni muutaman viinilasillisen jälkeen(Tosiasiassa yhden ison oluen ja yhden tosi ison lasillisen viiniä jälkeen, mutta muutama viinilasillinen kuulostaa jotenkin paljon paremmalta.). Työkaveri ei myötäillyt. "Miksei olisi?" kysyi sen sijaan.

Kotona, hieman kepeässä tunnelmassa, istuuduin koneen ääreen. Olimme aiemmin päättäneet, että nykyinen asuntomme, vaikka pieni olikin, saisi kelvata siihen asti, että tyttö menisi kouluun. Olin jo päässyt irti asuntosurffailusta, jota olin puolisen vuotta harrastanut lähes päivittäin. Eksyin kuitenkin taas kerran Oikotielle ja siellä se oli. Unelma-asunto.

Nyt, alle kaksi kuukautta tuosta ihmeellisestä perjantaista, olemme menossa tekemään unelma-asunnostamme kauppoja. Alle kaksi kuukautta, alle 8 viikkoa, alle 60 päivää. Asiat ovat tapahtuneet nopeasti. Ja silti ajoittain aika on tuntunut ikuisuudelta. Ihmeellistä. Unelmaa. Ihmeellistä unelmaa.