Joskus kolahtaa

ja hyvä niin. Ainakin tällä kertaa.

Olen nimittäin koko vuoden miettinyt makuuhuoneeseemme tapettia. Vain yhdelle seinälle, joka ei edes näy muualle, mutta antitapetti-ihmisenä, on valinta ollut mahdoton.

Oikeastaan löysin sen täydellisen (tai niin luulin) tapetin jo heti silloin kun etsinnät aloitin, mutta kappas kun sitä ei tehtykään tapettina vaan tuo silmiini osunut oli jokin mallikappale. Se oli siis Cole & Son´n ja Guccin Floral-tapetti.

Mutta tiedätte varmasti, kun on löytänyt sen täydellisen, ei mikään muu näytä miltään (näin kävi muun muassa yo-mekkoni kanssa aikanaa ja edelleen ajattelen, että se minkä olisin halunnut olisi ollut täydellinen -damn you mother kun et antanut ostaa sitä 500€:n mekkoa!). Joten tapettietsintä on ollut täysin tuloksetonta pitkään.

Nyt kun ajatuksissa siintää jo tuparit (tulevat sijoittumaan aikaan jolloin olemme asuneet täällä jo vuoden päivät), on halu saada viimeisimmätkin remonttihommat valmiiksi. Ja kaipa se asuinmukavuuttakin lisää kun huusholli on valmis, vaikka sirkkeliin makuuhuoneessa olen jo niin tottunut, että ikävä (tai ainakin tyhjä olo) saattaa tulla kun tuo kaunokainen poistuu.

Joten päätin taas alkaa selaamaan internetin loputonta tapettimerta. Ja sieltä se iski silmään..ja kolahti!

Marimekon Oodi. Olen rakastunut!

Suosikkini jo vaatetuksesta. Onneksi en sitä mekkoa koskaan raaskinut ostaa, etten ihan seinäruusuksi muutu kun tapetti seinään saadaan. Ja mistä sitä saadaan? No ainakin sieltä Seinäruususta.

Hemma hos: A.&A.

Parhaita asioita elämässä on se, että on rakkaita ihmisiä lähipiirissä. Vielä paremmaksi menee, kun rakkaat ihmiset paluumuuttavat samaan kaupunkiin kanssasi. Näin kävi alku vuodesta minulle. Rakas ystävä ja hänen rakas siippansa (Astridin yksi lempiukko!) muuttivat takaisin Turkuun. Ja voiko siis olla upeampaa maisemaa makuuhuoneesta kuin heillä?!? Ei voi!

Hassua on mielestäni se, että olen ihaillut noita Ferm Livingin Cloud-tapetteja moneen otteeseen vaikka ja missä. Ja nyt vasta huomasin, että pilvien sisällä on tuollaisia kiekuroita. Olisikohan tarve käydä silmälääkärillä? Joka tapauksessa, ne ovat todella kivat ja sopivat hienosti tuohon makkariin. Kyllä tuolla taitaa nukkua enkelin siipien alla, kun on pilvet ja Tuomiokirkko ihan lähellä.

A. olet rakas!

Nimi oveen

Siellähän se nimikyltti pilkistää kuvan alareunassa

Meidän taloyhtiössä vähän jokaisessa ovessa on omanlaisensa postilaatikko ja myös nimikyltit ovissa ovat asukkaitten itsensä hankkimia (lue: kaikki erilaisia). No siitähän saatiinkin aikaan pieni ongelma. Kaikki perinteiset messinkiset ja koukeroreunaiset kyltit joihin sukunimi on kaiverrettu, ei oikein tuntunut omalta jutultamme.
Nopealla googlailulla niiden lisäksi löytyi lähinnä niitä muovisia joita voi liimata sen kirkkaanpunaisen ja muovisen postilaatikon kylkeen sinne pellonreunaan tai metrien pituiseen laatikkoriviin. Öö..ei meidän juttu sekään siis (Asutaanhan tässä sentään 1. kaupunginosassa eikä missään pöndellä). Seinänaapurin ovessa oli ihan kiva kyltti ja kyselinkin mistä se on hankittu. Ajattelin, että saman kerroksen ovissa voisi olla ihan tyylikästä olla samanlaiset kyltit (Tosin se naapurin kyltti on sellainen kuparinen; onhan se trendikäs, mutta jotenkin ei ihan ollut oma juttu). Mutta sepä olikin heidän omassa firmassa tehty ajat sitten ja tietenkin sitä laitetta, millä se oli laserleikattu, ei enää ollut olemassa.

Tuli ongelma.

Se tiesi lisää googlailua toisella kotimaisella ja englannilla ja.. Jotain löytyi, mutta jokin niissä sitten aina oli pielessä. Useimmiten koko. Ovessamme kun on entisten asukkaiden kyltistä ruuvireiät, jotka meidän kyltin pitäisi tietenkin peittää. Lisää googlailua. Hetkeksi asia jo unohtui. Yhtenä päivänä jonotin jossain ja aloin puhelimella selailla lisää kylttejä ja sieltä se löytyi; ovinumeroon passaava emalikyltti. Nopealla katselemisella ne tosin olivat järkyttävän hintaisia ja osassa oli ns. tuplareunus jolloin ulkoasu oli vähän erilainen kuin ovinumerossa. Mutta sitten se löytyi. Ehkä Ranskasta. Tosin paketin päällä luki asioita espanjaksi. Ja mahdollinen palautusosoite oli Tanskassa. Että tiedä häntä. Mutta kyltti on loistava. Se on täydellinen ja sopii loistavasti numerokyltin kanssa yhteen.

Löysin vielä kivan kranssinkin Hämeenkadulle muuttaneesta Sellofaanista jonka olemastaolosta vasta kuulin (ja tietenkin heti vierailin). Joten pian alkaa olla ihan kiva tulla kotiin, kun oma ovi ei ole se ainut ovi jossa ei lue nimeä ja jossa ei ole mitään koristeita (Lisäksi kranssi peittää sen yhden ruudun, joka on selvästi joskus mennyt rikki ja vaihdettu, joten lasi on erilainen kuin muissa ruuduissa ts. häiritsee sitten ihan kamalasti minua). Tosin vieraamme ovat jo sen verran tottuneet koruttomaan oveemme, että Roosa-täti ainakin vaan kiipesi ohi ovemme..

Vähän isompia yksityiskohtia

Esittelin jo pieniä yksityiskohtia, joista erityisesti kodissamme pidän. Jatkan vähän isompien yksityiskohtien kanssa..

Yhdeksänruutuiset ikkunat ja tuo pieni vihreä parveke. Myös naapuritalon voisi laskea yksityiskohdaksi josta pidän. Pari ensimmäistä viikkoa surin, miten se talo onkaan kauniimpi kuin omamme, kunnes tajusin, että näinhän se on parempi; nyt voimme ihailla kaunista taloa ikkunoistamme. (Parveke pitäisi siivota ja kukittaa. Myös ikkunanpokat kaipaavat uutta maalia.)

Keittiön nurkassa ovat kai alkuperäiset kaapit; kolme pienempää ja yksi iso. Ne ovat ihanat ja vetävät sisäänsä vaikka ja mitä. Onneksi emme kajonneet näihin vaan pidimme päämme ja päädyimme ennemmin vähän ahtaaseen keittiöön.

Vanerinen välitila keittiössä. Tämän keksimme ja toteutimme itse. Välissä tuli vähän murheita matkaan ja mietimme jopa lasilevyä tämän tilalle. Nyt voin vain ajatella, että onneksi emme päätyneet siihen. Niin ja vaneriset keittiötasot on myös mielestäni ihanat!

Väliovet ovat myös juurikin mieleeni. Naapurissa on sellaiset vanhanaikaisemat peiliovet, jotka nekin on tosi kauniit ja sopivat talon tyyliin (ehkä jopa näitä meidän ovia paremmin), mutta nämä yksinkertaiset lasiset tuplaovet ovat mielestäni juuri meidän näköiset. Näin keväällä, auringonpaisteessa ja pölyssä ei näistä tosin saa kovin hyviä kuvia..

Ulko-ovi on myös mieleeni, vaikka kaipaakin maalia. Pidän noista listakoristeista ja haaveilen maalaavani oven jollain hieman enemmän huomiota herättävällä värillä.

Eteisen katto. Siinä on kaunis koristelu; salimiakkikuvio. Harmi kun sellaisia ei ole muissa huoneissa.

Pieniä yksityiskohtia

Kodissamme on muutama pieni yksityiskohta, johon olen ollut rakastunut jo ensi silmäykseltä. Lisäksi joitain pieniä yksityiskohtia, jotka ollaan itse valittu ja jotka olivat remontissa niitä must-have-juttuja.

Pattereiden säätökytkin ja patterit ylipäätänsä; A/B Vesijohtoliike Huber Oy.

Wc:n lukko; Vapaa - Kiinni. (Tuo täytyisi ehkä irroittaa ja jotenkin yrittää säätää, koska suljettaessa ei "kiinni" näy ihan niin kivasti kun toivoisin.)

Valokatkaisijat Schneiderin Renova-sarjaa. Myös kaikki pistorasiat, jotka on sijoitettu jalkalistoja ylemmäksi, ovat Renovaa. Nämä oli yksi must-have-hankinnoista.

Kattorosetit; useita erilaisia mutta ah, niin ihania. Valitettavasti vain nykyvalaisimien rumat muovitötteröt vähän peittävät (ja pilaavat) rosettien ulkonäön.

Mistä narusta vedetään..

..no ei ehkä narusta, mutta jostain pitäisi nuo keittiön kaapit saada auki. Vanhassa kodissa keittiö oli lopulta vetimetön, koska alkuun en osannut päättä millaiset haluaisin ja sitten jo opittiin olemaan ilman vetimiä. Vieraita ajatellen hankittiin muutamiin kaappeihin pomppulukot (tai mitä lie ne on), jotka avasivat ovet painamalla, mutta nekin olivat sellaisia muovisia pili-pali-lukkoja Ikeasta joista osa hajosi saman tien.

No, en edelleenkään pidä mistään vetimistä ja haluaisin kunnolliset pomppulukot, mutta...nyt kun kodinkoneet on integroitu kaappeihin, on niille pakko hankkia vetimet, koka mitäpä sitä jääkaapilla tai tiskikoneella tekee, jos sitä ei saa auki. Enkä myöskään siedä sellaista, että osassa kaappeja on vetimet ja osassa ei. Kaikkiin tai ei mihinkään, siis!

Ikean valikoima on surkea. Ikean lisäksi olen käynyt Kvikissä. Haluan mahdollisimman huomaamattomat vetimet, joten ne saisivat olla vallkoiset. Kvikillä on ne niin nähdyt pitkät, kulmikkaat ja aika kapeat vetimet. Yök ja anteeksi kaikki te joilla ne on (makuasia..). Toiset valkoiset, ei nekään kovin mielikuvitukselliset, on sellaiset yläreunaan kiinnitettävät, ikäänkuin "kynnet" joista saa vedettyä kaapin auki. Mutta saako ne sitten asentaa myös sivulle? Koska jääkaappiin sitä ei ainakaan saa yläreunaan?

Täytynee selvittää..tosin Kvikin palvelu on ollut meidän mielestä niin surkeaa, ettei kovin mieluusti siellä kyllä asioisi, vaikka oikein kivoja keittiöitä heiltä kyllä saa (meidän hanahan on Kvikiltä..). Raivostuttava juttu..luulin muuten jo, että Ikeasta itsestään olisi löytynyt täydellinen ovimalli (sellainen minkä yläreunassa oli lovi aukaisua varten), mutta eihän sitä nyt saanut tietenkään korkeakiiltoisena. Se olisinkin ollut liian helppoa!

Keittiömurheita vol.1

Tälläinen liesi meille nyt sitten tulee.
Kuva verkkokauppa.comista.

Kuten jo hetki sitten ruuasta mainitessani kerroin, ei meillä ole ollut keittiötä aika pitkään aikaan. Tai siis, keittiö, noin niinkuin huoneena kyllä on. Ja on siellä jo useamman viikon ollut myös kaikki kalusteet paikallaan..mutta olemme odottaneet liesitasoa.

Meillähän oli jo liesitaso ostettuna ja kotiinkuljetettuna, kun sain päähäni, että haluankin toisenlaisen. Induktion ja valkoisen. Sitä sitten metsästettiin ja kun hyvä löytyi, oltiin aina liian väsyneitä tai kiireisiä tilaamaan se. Ja niin kului jokunen päivä (ehkä jopa 1,5 viikkoa) vaan saamattomuuttamme. Mutta nyt siis alkuviikosta, oli kulunut kuukausi siitä kun teimme tilauksen verkkokauppa.comiin. Olen aiemmin ollut ko. kauppaan ihan tyytyväinen, mutta nyt kyllä vähän ihmettelin toimintaa, varsinkin alkuun..
Ennen kun tilauksessa mainittu kuukauden toimitusaika oli kulunut, ei asiakaspalvelu voinut tehdä mitään sen suhteen, että olisimme saaneet osviittaa koska liesi on tulossa. Ja kun kuukausi kului ja he alkoivat asiaa selvittämään, niin ta-daa..eihän sitä liesitasoa ollut tulossakaan. Loppu maahantuojalta. Poistunut valmistajalta.

Mutta onneksi tässä kohtaa verkkokauppa.com alkoi toimia hyvin ja he tilasivat meille heti toisen, vähän paremman liesitason ja siihen samaan hintaan, jonka olimme aiemmasta maksaneet. Se on meille nyt luvattu viikossa, joten odotuksen pitäisi päättyä juurikin pian..

..mutta ei ne keittiömurheet tähän lopu. Siitä kuulette lisää seuraavalla kerralla (vai mitä se Tao Taon äitikarhu aina sanoikaan??)

No light

Evaldin huoneeseen tarvittaan kattovalaisin. Oikein minkäänlaista ajatusta siitä millainen, ei ole. Joskus ajattelin sellaisia "sirkusvaloja", mutta nyt kun niitä on niin paljon nähty, niin eipä ne oikein enää jaksa miellyttää silmää.

Lauantaina Kodin1 tarjoaa -30% valitsemastani tuotteesta. Olin ajatellut käyttää sen valaisimeen, mutta ainakin nettisivujen perusteella, valikoima on aika surkea. Paras on mielestäni tuo Eero Aarnion valaisin, jonka kuva on sieltä Ykkösen sivuilta. Mutta eipä tuokaan itse huoneeseen sovi ollenkaan..

Täytynee siis mennä lauantaina katsomaan, josko liikkeen valikoima olisi livenä parempi. Ja jos ei valaisin natsaa, niin tarvitaan me keittiön kattoon plafondit ja lepakkotuoliin uusi päälinen ja vaatehuoneeseen hyllynkannattimia, eli ehkpä sieltä jotain löytyy mihin tuon alennuksen voi käyttää..

Meidän koti.

Pääsimme tänään taas kurkkaamaan tulevaa kotiamme.

Itseasiassa oli aika ihanaa, kun Antonin puhelin soi aiemmin tällä viikolla. Soittaja oli toinen myyjistä (Myyjä on perikunta, johon kuuluu kaksi poikaa.). Hän pyysi meitä käymään viikonloppuna, mikäli se vain meille sopii. He eivät nimittäin päässeet kaupantekotilaisuuteen ja halusivat tietää ketkä asuntoon muuttaisivat. Ensin mietin, että mitä ihmettä??? Mutta sitten aloin ajatella, että aika ihanaahan tuo on. Tuli sellainen olo, että he välittävät.

Tänään siis menimme tervehtimään poikia (Ei ehkä pitäisi pojitella heitä, koska he ovat saman ikäisiä kuin omat vanhempani.) ja heidän vaimojaan. Kuulimme samalla asuntoon tehdyistä remonteista ja vähän muuta historiaa. Valitettavasti asunnon edellisten asukkejen valokuvat oli jo pakattuna laatikoihin, joten heitä emme "nähneet".

Pojat tuntuivat hieman liikuttuneilta asunnon suhteen, vaikkei se varsinaisesti ole heille mikään lapsuuden koti ollutkaan. En sanonut, vaikka halusin, että me pidetään siitä hyvää huolta ja luvataan rakastaa sitä tosi paljon. Se olisi tuntunut ehkä vähän hullulta. Toppuuttelin kuitenkin, sen minkä pystyin, Antonin puheita remonteista. Kotona ojensin vielä häntä lempeästi: "Ei tollaisissa tilanteissa kuulu sanoa, että me revitään se ja se alas. Se sattuu niiden sydämiin, vaikkei se niiden asia olekaan.". Mies ymmärsin ja pahoitteli olevansa "niin rehellinen".

Mutta todella, olisin voinut luvata rakastaa asuntoa. Tuntuu, että rakastan sitä jo!

Kriteerejä.

Ostaessamme nykyisen asuntomme reilu neljä vuotta sitten, ei meillä ollut juurikaan kriteerejä asunnon suhteen, muuta kuin huoneiden lukumäärä. Huono kunto oli plussaa.
Olen aina ollut ihastunut puutaloasuntoihin, mutta asuttuamme sellaisessa kolme vuotta, olimme tulleet tulokseen, että se ei ollut meitä varten. (Noin niinkun fyysisesti ei meitä varten. Psyykkisellä puolella se voisikin olla juuri meille...)

Kuitenkin neljän vuoden aikana huomasin usein sivulaisessa miten tyytymätön olin asuntoomme, vaikka se kodilta on aina tuntunutkin.
"Ihan sellainen perus." "Ei mikään ihmeellinen." "Joo, rakennettu kuuskytluvulla." "No, ei siinä ole kun yks sellainen ihan tavallinen talo."
Mitä vielä...
"Kolme huonetta." "Keittiö." "Parveke." "Ei, ei ole saunaa." "Eikä vaatehuonetta."
Ei kai oman kodin pitäisi olla ihan perus, ihan ok?! Ainakaan minulle, joka olen kuitenkin pohjimmiltani aika kotirotta ja sen lisäksi vielä kiinnostunut sisustuksesta ja kaikesta (mielestäni) kauniista.

Vaikka vuodet osoittivat vanhan asunnon monella tavalla meille todella passeliksi, oli kriteerejä seuraavan asunnon suhteen tullut ajan kuluessa. Mutta enemmän kuin tila, minulle vaikuttaa tunnelma. Enemmän kuin sauna, parveke, vaatehuone, huoneiden lukumäärä, hissi. Kunhan olisi sitä tunnelmaa. Myös sijainti oli kriteereissämme nyt hyvin tärkeässä roolissa, vaikka aikoinaan (Voiko sanoa aikoinaan, jos tuosta aikoinasta on neljä vuotta?) sillä ei ollut juuri merkitystä. Mutta se, että voi sanoa muuttavansa unelma-asuntoonsa. Se tuntuu kummalliselta. Kriteerit täyttyvät!

Olipa kerran.

Tarina alkaa eräästä korttelikapakasta, johon oli kokoontunut perjantaina, alkuiltapäivästä, pieni porukka työkavereita turisemaan kaikesta muusta paitsi työasioista...

(Päivä oli ihmeellinen. Yleensä en itse voi osallistua tähän turinointiin, sillä perjantaina, alkuiltapäivästä, haetaan lapset päiväkodista, siivotaan, käydään ehkä ruokakaupassa ja aletaan orjentoitua viikonlopun touhuihin. Tänäkin perjantaina olin jo lähtenyt kohti päiväkotia ja soitin tuttuun tapaan Antonille.
"Mene nyt kun kerrankin on mahdollista. Mä haen pojan ja nähdään sitten kotona. Tuo jotain ruokaa!" sanoi hän puhelimeen.
Käännyin, soitin työkaverille jonka olin juuri hetki sitten lähettänyt kohti korttelikapakkaa yksin ja juoksin hänet kiinni.)

..."Ei meillä ole ikinä rahaa sellaiseen, mutta saahan sitä unelmoida!" selitin antaamuksella työkaverilleni muutaman viinilasillisen jälkeen(Tosiasiassa yhden ison oluen ja yhden tosi ison lasillisen viiniä jälkeen, mutta muutama viinilasillinen kuulostaa jotenkin paljon paremmalta.). Työkaveri ei myötäillyt. "Miksei olisi?" kysyi sen sijaan.

Kotona, hieman kepeässä tunnelmassa, istuuduin koneen ääreen. Olimme aiemmin päättäneet, että nykyinen asuntomme, vaikka pieni olikin, saisi kelvata siihen asti, että tyttö menisi kouluun. Olin jo päässyt irti asuntosurffailusta, jota olin puolisen vuotta harrastanut lähes päivittäin. Eksyin kuitenkin taas kerran Oikotielle ja siellä se oli. Unelma-asunto.

Nyt, alle kaksi kuukautta tuosta ihmeellisestä perjantaista, olemme menossa tekemään unelma-asunnostamme kauppoja. Alle kaksi kuukautta, alle 8 viikkoa, alle 60 päivää. Asiat ovat tapahtuneet nopeasti. Ja silti ajoittain aika on tuntunut ikuisuudelta. Ihmeellistä. Unelmaa. Ihmeellistä unelmaa.